Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vapaa on susi ja vapaasti se ulvoo

Pelataan yksikön 1. tai 3. muodossa joko imperfektissä tai preesenssissä. 

Roolauksen alkuun laita hahmosi kutsumanimi ja lauma. Suden Katseessa tekeminen kirjoitetaan ilman mitään merkkejä, puhe "hipsuttimilla", ajatus #risuaidalla# ja muille pelaajille osoitettu viesti //kahdella kauttaviivalla//. 

 
 
 

 

Ulvonta <  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Miltu

08.12.2016 19:19
Louhi ~ Novoye

Silmu varmisti, ettei kai Louhi pelastanut Kyötikkiä vain sen takia. ''En. Kyötikin pelastin ihan siksi että..''
Huokaus
''Silloin siteemme oli kuin kahdella veljellä.'' Jälleen raskas huokaus karkasi uroon kurkusta kun korvat lerpahtivat lannistuneina sivuille. Mitä se oli mennyt tekemään? Miksi kaikki meni päin mäntyä? Liian paljon syvällisiä kysymyksiä hukassa olevan suden vastattavaksi. Sitten puheenaihe vaihtui takaisin pentuun, joka oli henkensä heittänyt, uros tunsi enemmän kuin suurta syyllisyyttä asian takia.
''Se tuli Voinysta. Haiseekin Voinylta.''
Niin, pentu oli iloisena saapunut Novoyen sisarlauman puolelta ihmettelemään outoa hajua. Yh, Louhi pyrki olla käymättä tapahtumia kertaallen päässään läpi. Se ei tuntunut hyvältä sitten ollenkaan. Raskas pää nousi sitten aavistuksen ylöspäin kun Silmu mainitsi kuinka mikään ei ollut pahempaa kuin jonkin tärkeän menetys.
''Sinäpä sen sanoit. Minä pikkuveljeni menetin. Hän noin vuoden vanha olisi jos eläisi..''
Nyyti, Netan kanssa samasta pentueesta oleva Louhen pikkuveli, joka ei koskaan ollut terve. Ruskeasilmäisestä tuntui, että jos se olisi saanut toisen kirouksen kaltaisen taudin menemään pois, toisella olisi ollut vielä mahdollisuus elää.
Aliravittu herra sulki silmänsä hetkeksi muistellessaan kun oli vain kerran saanut nähdä Nyytistä sen todellisen puolen. Mustan pennun, jonka katse pyysi apua. Ääni, joka huusi Louhen nimeä juuri ennen kuin sairaus vangitsi nuoren sielun sisäänsä. Pahinta oli, että tämä voinylaispentu oli palauttanut nämä hirveät muistot takaisin Louhen pääkoppaan. Vasta, kun Silmu kysyi, mitä uros aikoi tehdä, tämä havahtui mietteistään ja suuntasi aavistuksen hämmentävän katseensa nartun silmiin.
''En tiedä. Ketään ei minun elämässäni oo, ei aikaa, ei paikkaa. En edes tunne nuorta vainajaa.''

Nimi: Tilhi

08.12.2016 19:01
Silmu ~ Voiny

"Minä olen siitä ikuisesti kiitollinen", Silmu hymähti.
"Mutta hän on myös sinun veljesi, et sinä sitä toivottavasti minun takiani tehnyt..."
Silmu katseli toista hetken vaiti, pyöritteli päätään ja hymähti sitten.
"Ainakin toivon niin", se sanoi Louhen kysyessä, tunsiko hän todella Silmun yhä.
Sitten narttu perääntyi muutaman askelen, katsahti pikkupentua ja katsoi taas Louheen.
"Et ole koskaan odottanut sitä muilta kuin minulta, ehkä se on syy", narttu huokaisi raskaasti. Se ei todellakaan halunnut käydä tätä keskustelua nyt. Pennun ruumiin näkeminen teki pahaa.
"Emo tuskin on Voinyssa, kukaan nartuistamme ei ole kantavana enkä tunne yhtäkään paria". Paitsi sen ja Kyötikin. Kaksikon pikku tyttären menettäminen jääsi yhä kuin suoraan sisimmän läpi työnnetty jääpuikko. Silmu näki päässään kosken kuohut, kun se nappasi pienen suden syliinsä ja kuljetti sen kauas pois emonsa tassujen ulottuvilta. Narttu värähti taas ja katsoi Louheen, ja tällä hetkellä olisi voinut melkein kuvitella että pentu olisi ollut sen oma. Niin paljon tuskaa mahtui sen silmiin.
"Emo parka... mikään ei ole yhtä kamalaa kuin menettää jotain niin tärkeää", narttu sanoi hiljaa ja puhalsi lämmintä ilmaa elottoman sudenalun poskelle.
"Etkö tiedä ketään emoa Novoyessa? Ei pentu ole voinut taivaaltakaan tippua". Niin. Missä oli äiti? Suru kaikkosi hiljaksiin nartun silmistä, kun ruskeakirjo taas kovetti itsensä. Se ravisti kevyesti päätään ja kohotti taas ryhdin Louhea katsellakseen.
"Mitä aiot tehdä?".

Nimi: Tatti

08.12.2016 18:51
Sade - Kajo

Kylläisenä ateriasta narttu asettautui mukavasti makuulle silmäillen toista hyväntuulisena. Jaahas, vain yksi vahdeista oli tuttu ja toiset teillä tuntemattomilla... Urakka saattaisi kenties kestää pidemmän aikaa, mutta eiköhän siitäkin selvittäisi kunnialla. Tämän katse kiinnittyi hetkeksi toisen virnisteleviin kasvoihin, mutta kääntyi nopeasti pois sen kohdatessa omet ajatuksensa. Mietteisiinsä vaipumisen sijaan susi tamppasi hännällään lumista maata, ja päästi syvän huokauksen purkautumaan keuhkoistaan. "Mikäli sinulle vain sopii, lähtisin suorittamaan tehtävääni?" Mikäli narttu saisi myöntävän vastauksen, tämä nousisi ylös ja sukeltaisi metsän pimeyteen heilauttaen häntäänsä hyvästiksi.

Nimi: Miltu

08.12.2016 18:43
Louhi ~ Novoye

Uros huokaisi kun Silmu oli sille huutanut.
''Ja oletat minun katsovan hyvällä silmällä vierellä kun en saa kiitosta siitä että pelastin miekkosesi hengen Siran jäljiltä, jätin teidät rauhaan..''
Harmaakirjo puhui matalalla äänellä Silmun laskiessa käpälän tämän rinnukselle.
''Tunnenko?''
Totta puhuen Louhi ei enää tuntenut Silmua. Ei ystävänä, ei perhetuttuna, etäisyys oli erottanut uroon erilleen muusta maailmasta. Tai, no, siltä soturista itsestä tuntui.
''Etsiä itselleni oma, heh, elämäni rakkaus? Hehe.''
Naarmukasvoisen hekottelu oli lähinnäkin epätoivoista ja siitä paistoi se totuus, ettei Louhi uskonut moiseen 'ihmeeseen' niinsanotusti.
''Miksi odottaisin kenenkään pitävän minusta, ei kukaan koskaan pitänyt minusta sillä tavalla, miksi sitten nytkään? Ei narttuja edes ole missään.''
Viimeksi kesällä Louhi oli tavannut sen parantajanartun Novoyesta, joka sekin oli tahtonut vain pelkkiä seittejä kun uros oli puhdistanut asuinkoloaan jossain syrjäseuduilla. Huokaus karkasi suurikokoisen herran suusta.
''Joskus toivon että matkustaa voisin vuosien taa. Silloin kun olin nuori ja huoleton, saatoin juosta vaan..''
Oho, oho. Ei kai Louhi nyt sentään antanut puhevikansa näkyä? Totta puhuen se ei jaksanut enää peitellä sitä, vaikka monet olivat sitä sen takia pilkannutkin friikiksi ja virheeksi. Silmu kuitenkin tiesi, että riimittäen herra oli pienestä pitäen puhunut, turha oli edes yrittää teeskennellä etteikö se edelleen olisi osa novoyelaista urosta.
''Pennulla varmasti perhe on, niiden päivä tulee olemaan onneton, mutta totuus ei ole olematon..''
Louhi huokaisi raskaasti. Miksi kaikki tuntui niin hirveältä. Milloinhan viimeksi se oli edes hymyillyt tai edes tuntenut hyvää oloa? Vaaleanruskeiden silmien katse vältteli ammuttua ruumista, ei Ellan ja Mykän poika nähnyt siinä mitään muuta kuin Nyytin, joka oli sekin todennäköisesti kuollut..

Nimi: Tilhi

08.12.2016 18:28
Silmu ~ Voiny

Narttu tuuppi yhä hellästi pentua kuonollaan, mutta äkkiäkös sen katse kohosi urooseen, kun se aloitti aivan helvetillisen rääkynän siitä, miten se ei koskaan kelvannut Silmulle.
"Louhi!" se murahti raivonpuuskansa vallassa toisen lopetettua, ja asteli varovasti pennun ohitse kohti urosta leimuavine silmineen.
Narttu kipitti aivan toisen lähelle katseen komentaessa toista, että olisi ehdottomasti kaikista parhainta urokselle itselleen, jos se pysyisi paikallaan ja hiljaa. Sitten se varoittamatta ottaisi ja läimäisisi hopeankirjavan poskea kovalla voimalla, mutta nappaisi sitten suuren uroksen leuan alta kiinni ja kääntäisi tämän kasvot saman tien kohti itseään(?).
"Mene jo jumalauta itseesi!" se aloitti matalalta muristen.
"Pentu on menettänyt henkensä, ja MITÄ sinä teet?!". Raivo nartun silmissä oli polttava kuin hehkuva rauta, mutta mukana oli jotain vierasta tunnetta jota narttu ei osannut edes selittää. Katkeruutta? Katumusta? Ehkä.
"Helvettiäkö sinä nyt tällä edes yrität? Minä käsitän kyllä, että sinuun sattuu mutta ihanko tosissasi kuvittelet tilanteen paranevan sillä että tulet tänne huutamaan minulle siitä että elän omaa elämääni?!". Korvat olivat liimaantuneet niskaan, mutta ääni ei ollut enää kohonneena ylimpiin svääreihin. Oikeastaan sävy oli kovinkin rauhallinen. Tässä vaiheessa Silmu mielellään irrottaisi otteensa toisen leuasta laskisi tassun toisen rinnalle, katse yhä toisen silmissä.
"Ole kiltti, Louhi. Minä välitin sinusta ihan todella. Välitän vieläkin. Mutta sinä tunnet minut, ja minä tunnen sinut. Kyllä sinä tiedät, että olen uskollinen Kyötikille ja rakastan häntä yli kaiken. Sinä tiedät, ettei tuo huutaminen auta, varsinkaan pennun kustannuksella. Älä yritä saada minua tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että seuraan sydämeni ääntä.". Silmun ääni oli nyt jo pehmeä ja hiljainen, ja nyt se vetäisisi tassunsa pois mikäli olisi sen alunperinkään saanut siihen laskea.
"Minä pyydän. Lakkaa jo. Etsi itsellesi joku, joka kykenee olemaan rakkautesi arvoinen, mutta älä enää syyllistä minua siitä, että en kykene vastaamaan tunteisiisi".

Nimi: Miltu

08.12.2016 18:14
Louhi ~ Novoye

Hopeaturkki otti askeleen taaksepäin kun toinen käski sen olla hiljaa oikein irvistyksen kera. Uros kuunteli toisen vihaista puhetta, ja tuntui, kun maailma olisi rikkoutunut sen alta, ja novoyelaisherran hengitys tiheni ja kävi raskaammaksi mitä enemmän Silmu lateli sanoja taivaalle.
''Pitihän se arvata. Minä en koskaan ollut sinulle mitään. Et koskaan pitänyt minusta. Halusit minusta vain eroon. ''
Tuntui kuin sanoja olisi tullut Louhen suusta vastoin tuon tahtoa, se saattoi tuntea sydämensä hakkaavan kovemmin kun koskaan aikaisemmin, samalla, kun ensimmäiset, suolaiset kyyneleet valuivat sen kolhoille poskille tuon tuijottaessa vaaleilla silmillään toista.
''Kyötikki oli aina sinulle se parempi vaihtoehto! Olisi parempi jos olisin KUOLLUT! Sinun ei koskaan olisi tarvinut tietää siitä, että viaton pentu kuoli pelastaakseen minut, olisit voinut elää rauhassa sen unelmauroosi rinnalla hymyillen ja nauttien jokaisesta hetkestä. Kumpa se hemmetin ihminen olisi ampunut minua suoraan keskelle sydäntä. Niin, sitten olisi tämäkin ohi!! ''
Hopeakirjo suorastaan tärisi eikä edes yrittänyt peitellä katkeruuden kyyneliään. Kaikkensa se teki ollakseen mahdollisimman hyvä laumalainen ja susi muille, ja tämä oli sen palkka.

Nimi: Tilhi

08.12.2016 18:05
Silmu ~ Voiny

Metsästäjä tapahtui. Silmu katsoi pientä ruumista värähtäen kuvotuksesta tekoa kohtaan. Louhi sydämistyi Silmun toisesta kysymyksestä, johon beeta vastasi singahtamalla jaloilleen ja pörhistämällä niskaturkkiaan.
"Hiljaa!" se räsähti häntä kohoten kohti taivasta. Pikkunarttu astui yhden askelen pennun ohitse ja irvisti urokselle.
"Miksi hemmetissä sinä sitten toit pennun tänne!? Mitä minun nyt sitten PITÄISI luulla?" Silmu kirahti. Sen katse löi tulta, ja aivan toisen laista kuin joskus aikoinaan. Louhi oli ehkä hetkeksi, aavistuksen, voittanut Silmun sydämen puolellensa, mutta se aika oli ohitse ja uros oli pelkkä... uros. Silmun teki sitä paitsi pahaa nähdä kuollut pentu, eikä uroksen resuinen ja nyt jo uhkaavaksi muuttunut olemus antanut paljon pehmenemisen varaa.
"Sen teen", se vielä murisi uroksen lausuessa loppuun vain käskyn unohtaa.
"Mitä apua sinä oikein enää tarvitset?" narttu jatkoi värittömästi ja kumartui vielä kerran koskettamaan Uutin ruumista, kuin voisi jotenkin tuuppia pennun hereille. Yhh..

Nimi: Miltu

08.12.2016 17:58
Louhi ~ Novoye

Laihtunut hopeaturkki käänsi päätään, kuullessaan jonkun lähestyvän. Vaan auta armias kuinka uroon pupillit pienentyivät ja lihakset jännittyivät kun tulija onkin Silmu itse. Hetkeen kolhokasvoinen ei saanut sanaakaan suustaan, vaan tuijotti vuoron perään saapunutta narttua ja Uutin ruumista, kunnes tajusi väistää jotta toinen saattaisi tutkia ruumista tarkemmin. Silmu kysyi, mitä pennulle oli tapahtunut.
''M-metsästäjä tapahtui.''
Louhi vastasi suorastaan värisevällä äänellä. Ei kai toinen luullut urosta itseään tappajaksi? Ruumiissa oli aivan selvä luodin jälkikin. Silmu ei selvästikään ollut iloissaan asiasta, vaan kysyi vielä kertaalleen, mitä tämä merkitsi.
''KUULEHAN! Näytänkö siltä että voisin tappaa pennun? Missä näet minussa verta? Mitä sinä luulet että minä olen!! ''
Louhen turkki oli pörhistynyt, sydän hakkasi ja uroon suurikokoinen, joskin aliravittu ruumis oli selvästi jännittynyt, kunnes hetken hiljaisuuden jälkeen runoilijasielu tuhahti ja käänsi päätään irrottaen katseensa toisen silmistä.
''Unohda.''
Mikään ei onnistunut, hemmetti soikoon!

Nimi: Tilhi

08.12.2016 17:44
Silmu ~ Voiny

Narttu katseli tyytyväisenä, kun lauma otti paikkansa sen kumppanin ja sen puolelta. No, osa oli toki vastaan, mutta sehän oli ymmärrettävää. Näillä näkymin muutos tulisi kuitenkin tapahtumaan. Joukon reunassa seisoskeleva pariskunta oli juuri aloittamassa puheenvuoroa, kun Silmaril kohotti yllättäen korvansa kuullessaan vaimeaa ulinaa. Se katsoi kysyvästi Kyötikkiä, joka oli liian keskittynyt laumalaisten laskentaan, ettei huomannut ko. ääntä. Silmu käänsi päätään, kuulasteli ja oli kuulevinaan vielä jotakin muuta...
"Kyötikki? Minä kuulin jotain omituista. Lähden katsomaan", narttu kuiskasi. Uros kurtisti kulmiaan, mutta nyökkäsi pienesti ja niinpä pikkuruinen narttu läksi matkaan puiden lomaan, Kyötikin jäädessä lauman luo.

Ruskeankirjava puikkelehti männynrunkojen lomitse kuin kissa, eikä sillä kestänyt kauaa todeta, että joku siellä tosiaan oli.
Se pölähti paikalle tassut lunta pöllyttäen, ja jarrutti niin äkisti että meinasi kaatua. Samassa nartun katse lukkiutui välittömästi hopeankirjoiseen, ja tämän jaloissa makaavaan pieneen ruumiiseen.
"Louhi?" narttu kuiskasi hiljaa, katse kiinnittyneenä veriseen pikkuruiseen suteen. Muistot Joukshakasta vyöryivät päälle kuin hyökyaalto, ja ajattelematta narttu syöksähti kohti runoilijasutta ja tämän hangelle laskemaa kantamusta ja kumartui sitten pennun puoleen.
"Mitä sille on tapahtunut?!" Silmu rääkäisi silmät kauhua tulvillaan. Mikäli Louhi ei olisi nartun juostessa ymmärtänyt jo väistyä kauemmas pienen ruumiin luota, olisi Silmu tässä vaiheessa tehnyt kehonkielellään selväksi, että vaati urosta perääntymään. Se tutkiskeli hiljaa ja varovasti kuonollaan pienokaista, yrittäen paikallistaa mikä pennun oli tappanut.
"Louhi, mitä tämä merkitsee?!" se vielä ulvahti vaimeasti ja nyt jo kohottaisi päänsä ylös, silmät siristyen julmasti ja niiden katse pyrkikin naulitsemaan Kyötikin veljen siihen paikkaan. Oliko uros TAPPANUT pennun? Kuka sitten olikaan huutanut apua? Missä ulvoja oli nyt?

Nimi: E.M.

06.12.2016 20:50
Uutti - Voiny

Liikkeelle lähdettyäni en sitten ehtinyt tajuta edes mitä tapahtui. Ilmassa kajahti kovaääninen pamahdus, minkä jälkeen - melkeinpä saman tien - tunsin sivusta tulleen iskun. Kipua en varsinaisesti tuntenut vaan ainoastaan sen rintakehän tienoille osuneen paineen, jonka voima lennätti minut kesken juoksuaskeleeni kyljelteni lumeen makaamaan vain matkan päähän harmaasta sudesta(Louhi).
Maahan osumisiani tosin tuskin edes tiedostin. Tuskin ehdin edes ajatella mitään. Maailma vain pimeni avoimesta katseestani huolimatta, enkä siten lumiseen maahan makuulle jäätyäni kyennyt yrittämään vetää henkeä. Ei minusta ollut jäljellä tarpeeksi moiseen tekoon luodin revittyä tiensä rintakehäni lävitse. Ainoastaan pienen rintakehäni saattoikin havaita painuvan hieman kasaan kuin uloshengittäessä viimeisen ilmanrippeen kadotessa kurkun kautta keuhkoistani.
Siinä vaiheessa kaikki oli sitten jo liian myöhäistä. Metsästäjän pakeneminen, Louhen paniikki ja minun mukaansa nappaamiset jäivät täysin eloni jälkeiseksi tapahtumiksi, eivätkä pienet tassuni saaneet kasvaa täyteen mittaansa. En saanut tehdä äitiäni ylpeäksi.

//RIP Uutti//

Nimi: Miltu

06.12.2016 20:12
Louhi ~ Novoye

Selvästi hämmentynyt voinylainen lähti honteloilla jaloillaan pakenemaan kohti kotilaumansa rajaa, ei kuitenkaan tarpeeksi nopeasti. Penikka nimittäin juoksi juuri siinä kohtaa Louhen ohi, kun metsämies otti ja ampui juuri siten, että tuntemattomaksi jäänyt penikka todennäköisesti ottaisi osuman Louhen edestä(?)
PAM
Laiha, hopeanharmaa uros oli ennättänyt väistää metsästäjän luotia, mutta pentu ei. Kylmä, metallinen ja pieni mutta tappava luoti oli osunut aivan liian nuoreen pentuun, joka makasi nyt elottomana maassa vähän kauempana Louhesta. Maastopukuinen metsämies oli jo lataamassa asettaan uudemman kerran, mutta luodit olivat loppuneet, ja niin tuo tappaja lähti omiin matkoihinsa juosten niin nopeaa kuin saattoi.
Louhi jo hetken luuli kuolleen, kunnes avasi toisen, vaaleanruskean silmänsä ja huomasi olevansa yhä elävien kirjoissa. Hätääntyneenä kolhokasvoinen soturi nousi vankoille jaloilleen ja näki surukseen ensimmäisenä maassa makaavan, elottoman ruumiin. Kovasti täristen Louhi asteli hitain, hiljaisin askelin hontelojalkaisen ruumiin luo. Silmien katse oli lasittunut ja eloton. Jälleen saattoi parhaassa iässä oleva uros nähdä Nyytin tässä elottomassa pennussa.
''Ei.. se oli minun syyni.. EI!!''
Naarmuisille poskille alkoi valumaan suolaisia kyynelpisaroita, kun raskaasti hengittävä Louhi saattoi tuntea paniikin ottavan hallun sen omasta kehosta.
Hätäisenä harmaankirjava otti ruumiin leukojensa väliin ja lähti juoksemaan täyttä vauhtia kohti Voinyn reviirin keskustaa. Alue oli uutta ja tuntematonta, maisemat tuntuivat vaihtuvan koko ajan, kun aliravittu soturi kovaa puuskuttaen yritti etsiä ketä tahansa Voinyn sutta. Louhi ei kuitenkaan ollut kovinkaan atleettinen, ja sen oli pakko pysähtyä ja laskea eloton pentu leuoistaan maahan.
''APUA!! KUKA TAHANSA, JOKU!! AUTTAKAA!!''
Louhi huusi täyttä kurkkua niin että oikein sattui, sen silmien punoittaessa. Huuto oli kovin luja, ehkä kenties joku tarkkakorvainen saattaisi kuulla avunhuudot, uros oli nimittäin vain pienen matkan päästä kokouspaikkaa itse siitä kuitenkaan tietämättä. Se tarvitsi apua.

//Elii jos haluaa, nii voi pelata hahmonsa kuulemaan Louhen hätähuudot vaikka vaimeena jos haluaa. Pakko ei oo, mutta oishan se ihan jännää ja dramaattista ku se tuolla on Uutin ruumiin kans. //

Nimi: E.M.

06.12.2016 19:46
Uutti - Voiny

Rajan toisella puolen seisonut laiha, harmaa susi(Louhi) ei tuntunut haistaneen samaa hajua kuin minä, tai niin ainakin toiselta palautuneesta kysymyksestä päättelin. Toisaalta olihan susi vaikuttanut muutenkin olevan kuin ajatuksissaan. Siksi mieleeni nousikin, olinko kysymykselläni häirinnyt toista.
Suoranaisesti tilannetta en kuitenkaan ehtinyt pahoitella, sillä sanojensa perään vieras susi kohotti aavistuksen päätään ja taisi ilmaa nuuhkaistessaan tunnistaa hajun. Siinä välissä itsekin oudon hajun nimittäin saatoin taas haistaa, mutten edelleenkään tiennyt mistä se kertoi tai tuli. Ilmeisesti harmaalla sudella oli kuitenkin arvaus hajun alkuperästä, sillä hätääntyneen kuuloisena susi mainitsi 'ihmisiä'.
Minä en kuitenkaan ollut 'ihmistä' aiemmin tavannut eikä äitikään ollut suuremmin mistään moisesta puhunut(?). Niinpä en ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa, lähinnä toisen hätäännys nostatti vain epävarmuuden mieleeni. Mättäissä maannutta ihmistä en osannut katseellani mitenkään erityisemmin havaita(jos pysyy sillain suht.aloillaan kuitenkin), vaikkakin oudot kilahdukset kuuluivat juurikin samaisesta suunnasta ja samaiseen suuntaan myös harmaa susi katsahti ennen karjaisujaan.
'PAKENE', toinen tuli nimittäin karjaisseeksi yhtäkkiä. Ja tokihan se sitten nostatti hätäännyksen minunkin mieleeni, mitä kautta paniikki vilahti kasvoillani. En vain tiennyt, mihin minun olisi pitänyt paeta. Tai mitä minun olisi pitänyt paeta. Lisäksi osin hätäännykseeni taisi sekoittua toisen karjaisun nostattama pelko, sillä en minä moisiin ollut tottunut. Niinpä saadessani hontelot jalkani liikkeelle unohdin jo, mistä suunnasta kilahdus oli kuulunut, ja tietämättäni ryntäsin juoksuun metsästäjän suuntaan enkä hänestä poispäin(?). Toisaalta sentään suoraan mättäissä maannutta metsästäjää kohden en juossut, vaan hänen suunnasta kuitenkin hieman viistoon kuin pyrkiäkseni kauemmas rajalta(?).

Nimi: Miltu

06.12.2016 16:24
Louhi ~ Novoye

Jostain Voinyn puolelta saapui pieni pentu, joka pysähtyi muutaman metrin päästä kolhokasvoisesta susiherrasta. Hetken aikaa Louhi katsoi toista sanomatta mitään, sillä uros saattoi sielun silmin nähdä sairaan pikkuveljensä tässä tuntemattomassa pupsissa. ''Nyyti..''
Nuoren soturin hourailu saattaisi olla hämmentävää tuntemattomalle penikalle, joka ei tätä naarmukasvoista runoilijaa tuntenut edes nimeltä. Mietteistään Louhi kuitenkin heräsi kirjavan pennun mainitessa oudon hajun.
''Mikä outo haju?''
Ruskeasilmäinen kohotti aavistuksen päätään ylöspäin ja antoi pikimustan kirsunsa poimia kaikki mahdolliset vainut ympäristöstä. Haalistuneiden susien hajujen seasta kuitenkin erottui uhkaavana tuore ihmisen haju.
''Ihmisiä!''
Juuri kun hopeaturkkinen ehti asian hätääntyneenä mainita, huomasi se täysiin maastovarusteisiin pukeutuneen, yksinäisen ja koirattoman ihmisen mättäissä makaamassa. Salametsästäjän kantaman metallisen aseen piippu oli Louhen ja tämän vieraan pennun välissä, mikä hämmensi panikoitunutta urosta entisestään. Pian ihminen kuitenkin suuntasi tappavan aseensa kohti novoyelaissoturia, Louhi saattoi kuulla kilahtelevan äänen kun metsästäjä valmistautui ampumaan ja riistämään runoilijan yksinäisen sielun..
''PAKENE''
Uros karjahti voinylaispenikalle. Se ei antaisi itselleen anteeksi jos tuo kirjava lapsi joutuisi kuolemaan hopeaturkin puolesta..

Nimi: E.M.

06.12.2016 00:35
Uutti - Voiny

Matkani jatkuessa kohti rajaa toisen lauman(Novoye) tuoksun lisäksi olin haistavinani kirsussani myös vieraan suden(Louhi?). Ja ehkä sen myötä minun olisi pitänyt hidastuttaa askeleitani, mutta täysillä menossa ollut uteliaisuuteni ei antanut minun tehdä moista.
Laihan, harmaan suden(Louhi) kuitenkin edessä päin nähdessäni(?) askeleeni sitten pysähtyivät ja katseeni jäi hetkeksi toiseen. Mielikuvani mukaan haju kun tuli jostain täältä päin, mutta tuliko se kenties tuosta sudesta? Pienesti ilmaa nuuhkiessani siltä asia ei kuitenkaan vaikuttanut. Siten uteliaisuus pakotti minua menemään vieläkin lähemmäs.
Toista tosin lähestyin varoen. Suoraan vieraan suden luokse menemisen sijaan kiersin hieman kaarevalla linjalla, kunnes muutaman metrin päässä rajasta uskalsin avata suuni.
"Sieltäkö se outo haju tuli?", kysyin sitten, minkä perään pysäytin askeleeni rajan reunalle. Aiemmin jo kadonneen hajun uudelleen löytääkseni nuuhkutin kuitenkin ilmaa ahkerasti ja oikein kurotin päätäni rajan ylitse kuin arvioidakseni tuliko haju ihan toisen lauman puolelta asti. Koko olemukseni oli pentumaisen utelias ja pehmeiden eleideni kanssa jopa varovainen, mitä kautta en osannut olettaa toisen pahastuvan kyselyistäni.

Nimi: Umful

05.12.2016 23:48
Armentos ~ Kajo

Aatos käveli vieläkin Kajon reviirin reunoja pitkin kunnes sen kirsuun kantautui toisen suden tuoksu. Tämä haju sai sen kiinnostuksen kiinnittymään välittömästi siihen. Aatos lähti kulkemaan hajua kohden. #Se lähestyy. Kukakohan mahtaa olla tämä hukka?# Pian se erotti edestään suden. Kauniin, valkean narttu suden(Ava). "Hei sinä siellä!" Aatos huusi ja käveli ripeästi Avan eteen(?) "Kukas sinä neitokainen olet ja mitäs teet täällä yksinäsi, jos saan kysyä?" Se kysyi vielä rauhallisella äänellä katsoen toista silmiin. Aatoksen hännänpää heilahteli pienesti ja korvat törröttivät eteenpäin. #Toivottavasti en vaikuta liian tunkeilevalta.#

Nimi: Miltu

05.12.2016 23:43
Louhi (Vähän Nettaakin) ~ Novoye

''Voi kamala, minua pelottaakin ihan hirveästi sinunu vihasi. Et uskaltaisi koskea minuun pitkällä tikullakaan, olenhan siskosi. Turha esittää rohkeaa. Olet säälittävä, niinkuin suurin osa susista näillä mailla. Idiotti. '' Netta puhui myrkyllisesti sihisten katsoen edessään olevaa Louhea, jonka valkea hammaskalusto oli uhkaavasti esillä ikään kuin varoituksen merkkinä nuorelle nartulle, joka ei itseään huomattavasti massiivisempaa urosta pelännyt. Vinosti virnistäen helmenharmaa alkoi kiertämään isoveikkaansa ympäri häntä pystyssä ja leuka ylhäällä, Netta antoi myös omien hammaskalustojensa näkyä juuri sopivasti niin, että kukaan ei voisi luulla sitä kiltiksi ja kivaksi teiniksi enää tässä vaiheessa.
''Rakkaus, tunteet.. haha! Kuule kun nauran typerälle elämällesi! HAHA! '' Narttu suorastaan huudahti turkki pörhöllä ja lihakset jännittyineinä, vaaleanruskea ja pistävä katse ei irronnut novoyelaisherrasta hetkeksikään.

''Nyt riittää kakara!!'

Hopeaturkkinen Louhi suorastaan karjahti raivoisasti, hypähtäen kohti sisartaan suuri kita ammollaan. Kolhokasvoinen nuori soturi painoi kavalan Netan maahan selälleen ja piti sen siinä paikallaan.
''Sinä olet katala käärme. Siskoni tai et, en hyväksy KENENKÄÄN loukkaavan minun kunniaani enää kertaakaan! Varsinkaan kaltaisesi... räähkän!!''
Louhi yllättyi itsekin rajusta sanavalinnasta siskoaan kohtaan, ja pääsi Netasta lopulta irti niin että toinen saattaisi nousta jälleen seisomaan.
''Toivottavasti emme tapaa enää.''
Ruskeasilmäinen uros murahti ja lähti juoksemaan kohti rajamaita sydän hakaten, kuulematta, kuinka Netta kuiskasi tuon lähtiessä. ''Et pääse tästä näin vähällä, pehmopoika.''

Veri suonissaan kuohuten Louhi juoksi kohti rajamaita, jossa Novoyen ja Voinyn alueet kohtasivat. Täällä oli monesti havaittu salametsästäjiä koirineen mihin vuodenaikaan tahansa, ihmiset tuntuivat rakastavan vaaraa ja rahaa. Oikeastaan urosta ei edes haittaisi vaikka semmoinen kalju kaksijalka osoittaisikin metallisen aseensa suoraan sitä kohti ja riistäisi nuoren herran hengen sekunneissa. Loppujen lopuksi, Louhella ei ollut ketään tai mitään.

Pitkiä minuutteja kului kun kolhokasvoinen novoyelainen lopulta saavutti autiot rajamaat, joita rajavahdit eivät näyttäneet kiertävän kovinkaan aktiivisesti, viimeisimmät susien vainut olivat lähes olemattomia. Ehkä oli ihan hyvä ettei esimerkiksi kajolaisen hukan hajua ollut Novoyen tai Voinyn reviireillä, se olisi selvä varoitusmerkki. Hengästyneenä nälkiintynyt mutta massiivinen soturi seisahtui paikalleen katsoen kaukaisuuteen, Voinyn reviirille.
#Elämä on kirottua.. #

Nimi: Umful

05.12.2016 23:21
Kaze ~ Kajo

Kaze löntysti hitaasti pää alaspäin roikkuen. Siitä tuntui niin tylsältä. Kajossa ei tuntunut tapahtuvan mitään joka päivä vain samanlainen. #Voisin ottaa riskin ja lähteä reviirin ulkopuolelle. Hmmm..., mutta mitä jos paljastun. Näähh ei se nyt niin haittaa kun eihän täällä muutenkaan mittään tapahdu.# Kaze pysähtyi hetkeksi ja katseli ympärilleen. Sitten se kääntyi ja lähti kulkemaan kohti Voinyn reviiriä. #Tuskin se niin iso asia on jos lähden vähän muille reviireille. Tosin Särmä varmasti saisi hirvittävät raivarit kun se saikin jo siitä vakoilusta. Jos jäisin kiinni niin olisi varmaa, että menettäisin ainakin virkani. No, mutta ei se niin tärkeä ole. Eihän viestinviejää ole koskaan tarvittu minun aikanani, joten kyllä minä mielummin pidän hauskaa kun palvon jotain virkaa. Jep näin on! Kyllä elämään vähän jännitystä kaivataan!# se mietti asioita itsekseen päättäen ottaa riskin lähteä ulos Kajon reviiriltä. Sen pää nousi ylös, ryhti parani ja vauhti koveni reippaaseen kävelyyn. Ja pikkiriikkisen hymyn pystyi erottamaan valkoturkin kasvoilta. Se lähestyi Voinyn ja Kajon välistä rajaa kovaa vauhtia.

Nimi: E.M.

05.12.2016 23:17
//otan taas omavapauksia, anteeksi :) //

Uutti - Voiny

Askeleeni ripeyttämisestä huolimatta kuljin Dinan takana ja toisen kääntäessä katseensa minun ja siskoni puoleen vastasin automaattisesti suden katseeseen.
"Tietenkin me pärjätään", vastasin, ja sitä kautta Dina pääsi jatkamaan omaa matkaansa(?). Minä puolestani yritin etsiä äitiä muiden susien joukosta. Ensikatsomalta en kuitenkaan äitiäni nähnyt(?), mitä kautta lähdin seikkailemaan susista hieman kauempana. En minä tiennyt mitä oli tarkalleen meneillä, enkä tahtonut häiritä ketään. Näpän oletin vain seuraavan perästä(?) ja jatkoin matkaani niin haju- kuin näköaistin perässä äitiäni etsien, kunnes yhtäkkiä huomioni herpaantui tekemisistäni täydellisesti.
Yhtäkkiä askeleeni nimittäin pysähtyi ja katseeni kääntyi leirin ja muiden susien suunnasta poispäin. Aivan kuin hieman suuntaansa vaihtanut tuuli olisi tuonut kirsuuni tuntemattoman hajun(ihmisen haju :D ?). Erittäin hennon sellaisen ja melkein huomaamattoman, mutta kyllä minä silti varmasti jotain haistoin. Ainakin hetken aikaa kunnes tuulen suunta tuntui taas vaihtuvan. Sitä en vain tiennyt mitä se oli, ja se minua kiinnostikin. En ollut lainkaan varma olivatko muut huomanneet saman kuin minä.
Olinhan minä kiinnittänyt hajuihin huomiota, kun taas muut näyttivät keskittyvän lähinnä jakautumiseen(siis kun nyt äänestävät?). Katseeni käytin kuitenkin muiden puolessa ennen kuin uhkarohkeasti palautin katseeni suuntaan, josta tuuli oli hajun kuljettanut. Uteliaisuuteni oli siinä vaiheessa ottanut täysin vallan, ja niinpä uhkarohkeasti hylkäsin äitini etsimisen idean. Näppää käskin odottamaan ja menemään äidin luokse(?), sillä en tiennyt oliko siskoa järkevää ottaa mukaan. Huikkasin minä tosin meneväni tarkistamaan myös yhden asian(?), jottei toinen täysin paikalta poistumisiani ihmettelisi.
Sen perään annoin kuitenkin koipieni johdattaa minua leiristä poispäin kohti rajamaita. Kepeällä juoksuaskeleella annoin matkani jatkua, ja ilmaa tuoksuttelemalla koetin suunnistaa kohti oikeaa suuntaa. Haju tuntui kuitenkin olevan varsin häilyvä ja ainoastaan yksittäinen tuulen pölähdys toi oudon hajun kirsuni tunnistettavaksi. Siitä huolimatta annoin matkani jatkua, ja juoksun takia alkaneen läähätyksen raskastuessa hidastin askeleeni joutuisaan hölkkään. Pikkuhiljaa hajumaailmaan sitten sekoittui toisen lauman tuoksua(Novoye), mikä sai minut hieman varuilleen. Tahdoin kuitenkin edelleen tietää, mistä se outo tuoksu oli tullut, minkä takia jatkoin matkaani.

Nimi: Lina

05.12.2016 20:29
Ava ~ Kajo

Pimeys peitti metsää, kuin peitto. Lunta oli tullut jo niin paljon, että maa oli valkoinen, kuin turkkini. Kuljin yksikseni metsässä, Kajon metsissä. Metsästäjiä ei ollut näkynyt ja toivottavasti niitä ei tulisikaan. Pakkanen oli nousussa, mikä oli kannaltani hyvä sillä kesän kuumuus oli sietämätöntä. Kaipailin silloin Siperian viileyteen, mutta toisaalta täällä oli paljon vapaampaa. Kajossa oli huono järjestys. Komentaja oli varmaan ainut, joka piti jonkinlaista kuria. Kuljin käyntiä häntä rentona heilahdellen puolelta toiselle. Kaipasin seuraa ja erityisesti tekemistä. Metsässä käyskentely ja metsästys olivat tylsiä ja tavallisia juttuja. Huokaisin ja ilmaan muodosti ilmaan pienen höyry pilven.


Susan ~ Kajo

Valkoturkki kuunteli nuorukaisen vastauksia. Siinä oli vastauksia, jotka parantaja oli halunnutkin kuulla.
”Tiedäthän, että sen myötä tulee suuri vastuu?”, valkoturkki kysyi vakavana. Se oli viimeinen kysymys, jonka parantaja halusi kysyä. Parantajatarta alkoi väsyttää, mutta hän ei näyttänyt sitä koskaan ulos päin. Siitä ei olisi iloa parannettaville ja se olisi epäkohteliasta heitä kohtaan. He vain tuntisivat olevansa vaiva ja sitä se ei todellakaan halunnut. Nuorukanenkin vaikutti väsyneeltä.
”Onko sinulla pesää vai haluatko tulla luokseni nukkumaan?”, parantaja kysyi.

//sori taas tällänen lyhykäinen

Nimi: Miltu

05.12.2016 20:11
Lani ~ Novoye

Percy kysyi alfattareltaan, oliko tällä kenties jokin huolenaihe. Ennen vastaamistaan hiekankirjava veti syvään henkeä ja antoi ajatustensa selvetä jonkin verran ennen kuin alkaisi puhumaan yhtään mitään.
''Voisin sanoa että huolenaihetta on. Puolisoni, Novoyen beeta Gelmir on kadonnut enkä usko hänen olevan elossa enää. ''
Näin asiat olivat, ikävä kyllä. Nyt Lani oli menettänyt perheensä, uskollisimman ystävänsä ja rakkautensa. Kuitenkin Novoyen olemassaolo antoi neidolle henkistä voimaa ja piti sen liikkeellä, ilman kyseistä laumaa se ei olisi todennäköisesti selvinnyt vastoinkäymisistä joita oli joutunut kokemaan koko elämänsä ajan. Tummasilmäinen tahtoi jatkaa isänsä Nightin tassunjäljissä, oli se kuinka hankalaa tahansa.
''Novoyen ja Voinyn mahdollisesti yhdistyessä jälleen yhdeksi laumaksi beeta on enemmän kuin tarpeellinen osa laumaa.'' Se vastasi pehmeällä äänellään ajatukset kirkkaanruskeassa puolisossaan pyörien.

Nimi: Muoviroska

05.12.2016 19:53
Percival – Novoye

Percival käveli Lanin vierellä hiljaa ja kuuli alfansa huokaisevan naaraan ryhdin romahtaessa. Percyn ilme synkkeni hitaasti hänen katsoessa alakuloista alfaansa ja hidasti vähäsen kävelytahtiaan hänen tahtiinsa sopivaksi. Hukkauros yritti olla tuijottamatta naarasta, mutta toisesta huokuva surumielisyys tuntui pahalta Percivalin yleensä iloiseen mieleen. Yhtäkkiä Lani vilkaisi Percyä joka näytti jo suorastaan myrskynmerkiltä ja pyysi anteeksi. #Mitä hän nyt oikein pyytelee anteeksi?#
”Tuota, onhan kaikilla oikeus olla hiljaa ja ymmärrän jos et halua kertoa mutta… onko sinulla jokin huolenaihe?” Percy kysyi myötätuntoisella äännellään hiljaa.

//Voi Lani-parkaa

Nimi: Miltu

05.12.2016 19:52
Louhi & Netta ~ Novoye

Suurikokoinen, harmaankirjava susiuros kulki raskain askelin eteenpäin murahdellen itsekseen. Louhen keho oli selvästi aliravittu, tietyistä kohtaa törröttivät luut ja kasvot olivat kolhot poissaolevan katseen kiiltäessä himmeänä novoyelaisen taittaessa matkaansa kohti erästä muistojentäytteistä paikkaa Voinyn sisarlauman reviirillä. Hetken aikaa elottomassa ikimetsässä kuljettuaan uros saapui sen lapsuudenkotiin. Suojaiselle aukiolle, jossa vanha pesäkolo sijaitsi yhä, joskin hylättynä. Masentuneena Louhi löntysti pesän suuaukon eteen ja rojahti siihen. Se saattoi yhä haistaa pentuajan kesän, jolloin koko perhe oli koossa viettämässä lämmintä kesäiltaa rauhassa keskenään. Silloin, kun Louhen sielu oli vielä elämää täynnä ja energinen, mitä se ei enää ollut. Elämänhalu oli valunut tästä susiherrasta kokonaan pois, se ei kokenut elämällään olevan minkäänlaista tarkoitusta.

Karun, suurikokoisen novoyelaisherran miettiessä syntyjä syviä hylätyn kotinsa luona, lähes autiosta metsästä saapui nuori narttu. Tämän turkki oli kauniin helmenharmaa, naamassa oli mustaa. Silmät olivat samanväriset kuin Louhella, vaaleanruskeat. Se oli Newlyna, lyhyemmin Netta, Louhen ja Kyötikin unohdettu pikkusisko, joka oli kaikkea muuta kuin suopea ja sinisilmäinen. Netta oli ikäisekseen varsin käärmemäinen ja pahansuopa, kerrassaan kiero juonittelija. Kukaan ei tiennyt, mistä nuoren neidon poikkeava luonne johtui. Kenties se periytyi joltain kavalalta esi-isältä, kenties nuorikko oli itse kehittynyt itse sellaiseksi.

''Hyvää päivää, veli.''

Puhdas, kirkas ja mystinen ääni kantautui suurikokoisen herran harmaisiin korviin, mikä sai tämän nostamaan kolhot kasvonsa äänen suuntaan. Huomatessaan tulijan olevan oma pikkusiskonsa. Louhi muisti millainen tuo mokoma oli ollut jo pentuna, kiusaaja ja itsekäs. Juuri sellainen persoona, mitä hopeaturkkinen vihasi. Mutta koska kyseessä oli susi joka kantoi samaa verta kuin se itsekin, tyytyi novoyelaisherra vain murahtamaan ja kääntämään päänsä pois toisesta, jatkaen angstaamistaan toivoen vaalean nartun häipyvän. Vaan niinhän ei käynyt.

''Vieläkinkö sinä masentelet sen menetetyn ihastuksesi perään, veli?''

Newlyna puhui käärmemäiseen sävyynsä, ottaen keveitä ja hitaita askelia kohti isoveikkaansa, joka niin kovin töykeästi oli sisarelleen harmaan selkänsä kääntänyt. Lopulta vuoden ikäinen teini oli tuon luo saapunut, silmäillen myrkyllisesti puhevammaista veljeään.
''Olet säälittävämpi kuin luulin. Raavas, voimakas uros joka voisi helposti katkoa suden niskat. Voisit helposti saada mainetta ja kunniaa jos vain haluaisit. Mutta mitä sinä täällä teet? Itket menetetyn rakkautesi perään vaikkei kyyneliä noilla rumilla kasvoillasi olekaan. Olet itkenyt kyynelkanavasi kuiviin. ''

''LOPETA!''

Soturi karjahti nousten välittömästi kaikille neljälle, vankalle jalalleen ollen nyt vastapäätä Nettaa.
''Kukaan ei puhu minusta ja Silmarilista!! Onko selvä?''
Louhi murisi katsoen hurjistuneena pikkusisartaan, jota tämä isosydäminen uros ei kyennyt rakastamaan samalla tavalla kuin esimerkiksi sairasta pikkuveljeään Nyytiä.

~

Nimi: Miltu

04.12.2016 19:28
Lani - Novoye

Percy liittyi mielellään alfattaren, sukunsa viimeisen edustajan seuraan kun nuo kävelivät kohti Novoyen leiriä. Lani oli ulkopuolelta varsin tyynenviileä, ryhdikäs ja valpas. Mutta tunnetusti tämä narttu osasi peittää ajatuksensa ja todelliset tunteensa aina tarvittaessa. Tummien silmien katse oli suunnattuna suoraan eteenpäin, mutta välillä se karkasi alfattaren hiekanruskeisiin käpäliin, joiden askeleet olivat matalat ja tahdikkaat.
#Luontoäiti, pyydän, tuo Gelmir kotiin..#
Raskas huokaisu karkasi paksuturkkisen, lempeän johtajattaren suusta sen antaessa katseensa laskeutua pysyvästi maahan kun askeleet muuttuivat tahdittomiksi. Huomatessaan ajatuksientäytteisen mielen vaikuttavan jo Lanin omaan fyysiseen olemukseen hiekankirjo korjasi välittömästi ryhtinsä, ja palautti ilmeensä peruslukemille, katsahtaen nopeasti Percyyn.
''O-olen pahoillani.''

Nimi: E.M.

02.12.2016 20:53
Kinto - Kajo

Sanoineen susi ei sitten ainakaan väittänyt vastaan toteamuksilleni. Oikeastaan Misha kysyikin vain miten minä pysyin niin itsevarmana, mikä sai itseeni tyytyväistä hymyä nousemaan suupieliini vahvemmin. Se hymy tuli tosin osin tasautuneeksi toisen jatkojen kautta.
Misha teki nimittäin olettamuksen, että minua tuskin oli koskaan syrjitty. Ja vaikka moinen olettamus ehkä olikin oikeutettu, se oli myös väärä. Menneisyydestäni en suuremmin puhunut - en minä ollut kertonut tarinaani täällä kellekään -, mutta ei siitä syrjimisiä puuttunut. Isän mentyä ja lauman sekasorron takia alfan pojalla ei ollut mitään oikeutta, kun äitikään ei ollut puoliani pitämässä. Siksi minun juuri piti oppia pärjäämään omillaan, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Itsevarmuuden piti vain pysyä yllä. Muuten en olisi tässä nyt. Tuskin olisin elossa lainkaan.
Ja kyllähän siinä sitten osin tajuamattani muutaman sekunnin ajan tuijotin vain koiramaista sutta. Katseeseeni pääsi hieman jopa pistävyyttä sekaan - lähinnä ajatuksistani johtuen - ennen kuin havahduin mietteistäni ja käytin katseeni sivummassa. Siitä suoraan en kuitenkaan sanojani avannut, vaan katseellani hieman talvista maisemaa hitaasti selatessani annoin itselleni hetken aikaa miettiä sanojani. Olisihan sitä voinut totuuden kertoa. Tai sitten..
"Ei itsevarmuus ole riippuvaista siitä mitä on tai ei ole tapahtunut. Itsevarmuus tulee siitä, että tajuaa arvonsa eikä anna periksi, vaikka mitä tapahtuisi", päädyin varmoin äänin toteamaan ja katseeni sivummassa pitäen, mitä kautta vasta sanojeni jälkeen palautin katseeni takaisin Mishaan. Aiempi katseeni pistävyys oli päässyt kaikkoamaan, mutta äänestäni kantautui silti pieni etäisyyden otto. Kuin en kertoisi kaikkea, minkä oikeastaan teinkin.

Nimi: Misha-Kajo

01.12.2016 21:00
Vastaus tuli yhtä itsevarmasti kuin suden olemuskin oli. Toisen sanoissa oli järkeä, enkä itsekään uskonut, että kukaan Voinyssa niin raukkamainen oli, että hyökkäisi ryhmän kanssa kimppuuni.
"Miten sinä teet tuon? Miten pysyt niin itsevarmana? Tai no, sinua on tuskin koskaan syrjitty" ymmärsin samalla, kun puhuin. En tiennyt, milloin susi oli Kajoon liittynyt, pentuaikojaan ei valkoinen uros varmastikaan ollut asunut täällä, kyllä minä toisen muistaisin, jos näin olisi. Mutta vaikka en tiennyt millaisissa oloissa toinen oli elänyt ja kuinka pitkään, en uskonut,että toista olitaisi hirveästi syrjitty elämänsä aikana. Tai muutenkaan kiusattu ja häpäisty.

 

©2017 Suden Katse -susiroolipeli - suntuubi.com