Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vapaa on susi ja vapaasti se ulvoo

Pelataan yksikön 1. tai 3. muodossa joko imperfektissä tai preesenssissä. 

Roolauksen alkuun laita hahmosi kutsumanimi ja lauma. Suden Katseessa tekeminen kirjoitetaan ilman mitään merkkejä, puhe "hipsuttimilla", ajatus #risuaidalla# ja muille pelaajille osoitettu viesti //kahdella kauttaviivalla//. 

 
 
 

 

Ulvonta <  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Rölli

29.01.2017 12:41
Toxin - Erakko

Punaturkkinen susi lähestyi Toxinia korvat hörössä, karvat aavistuksen pörrössä(?), mutta pian huomasi ettei vaaleaturkkinen pentu ollut vaaraksi.
"Minä en pelkää mitään", Toxin luimisteli yhä väijymisasennossa. "Olisin vain pöllinyt sinulta sen mitä olisit saanut." Ei ehkä järkevintä kertoa aatteistaan, mutta minkäs teet kun ei ollut parempaakaan sanomista.
"Ja kun kysyit olenko kunnossa; näytänkö minä erityksen loukkaantuneelta?" pentu kysyi nousten istumaan. Hänen arvosteleva katse tutki vierasta sutta pääpiirteittäin, arvioiden sen fyysistä ulkonäköä. "Ainakin tunnen oloni vallan mainioksi, kiitos kysymästä."

Nimi: Tatti

29.01.2017 11:01
Sade - Kajo

Narttu piti ryhtinsä suorassa ja pakottautui puhumaan rauhallisesti. "Kyllä, minä ulvoin. Mikäli oikein ymmärsin, olet viestinviejä? Siksi kysyn, oliko sinulla kenties joku viesti vietävänäsi?" Jottei olisi kuulostanut liian hyökkäävältä, Sade kiirehti selittämään utelunsa. "Olen katsos Särmän käskystä tarkistamassa kaikkia Delta-tiimiin kuuluvia susia." Oikeastaanhan se ei ollut aivan totta. Käsky oli tarkistaa rajavahdit, ei viestinviejää. Mutta nyt kun sattui yksi tulemaan vastaan ja vielä rajan väärällä puolella, niin mikäs siinä. Laumojen keskenäinen ja sisäinen sekavuus sai Sateen ahdistumaan, jonka johdosta lauman palvelemisesta oli tullut pakkomielle ja selkeän järjestyksen romuttumisesta painajainen. Vaikka narttu sitten yksinään hoitaisi kaikkien muidenkin hommat, tämä tulisi aina asettamaan yhteisen hyvän omansa edelle. Meni miten hyvänsä, Sade ei aikonut palata Särmän luokse raportoimaan ennen kuin oli kerännyt vähäisetkin tiedonrippeet ja toteuttanut tehtävänsä.

Nimi: Tilhi

27.01.2017 19:58
Kyötikki - Voiny

Silmu oli lähtenyt, mutta sitä ei ollut kuulunut takaisin. Kyötikkiä hermostutti. Se käänteli korvaansa taaksepäin kuullakseen puolison palaamisesta kertovia ääniä, mutta niitä ei tullut. Musta uros huokaisi syvään. Se tiesi Silmun raivostuvan suunniltaan jos demonikasvo jättäisi kokouksen kesken etsiäkseen tätä, joten se vain keräsi ryhtinsä ja hallitsijan olemuksensa tarkastellen laumaansa, jonka päätös vaikutti yksimieliseltä parista vastustajasta huolimatta.
"Äänestyksen jälkeen totean päätöksen olevan yksimielinen. Yhdistämme sutemme Novoyen kanssa. Jos päätös ei miellytä, on aivan yhtä vapaa lähtemään kuin ennenkin sitä. Muistutan kuitenkin, että on talvi, ruokaa on vähän, lähtö voi olla vaarallista. Kunnioitan jokaikisen mielipidettä, mutta tämä on lauman päätös, ja se pitää. Silmu lähtee nyt Novoyeen. Minä jään tänne odottamaan teidän kanssanne, jos teillä on jotain asiaa, puhukaa minulle sillä aikana. Päätöstä ei kuitenkaan enää pyörretä."

Kyötikin matala bassoääni kantoi selkeänä ja melko varmasti jokainen kykeni kuulemaan sen sanat. Kultainen katse kiersi kaikki sudet läpi, kun se antoi pienen hymyntapaisen kivuta kasvoilleen.
"Tiedän, että uusi hämmentää aina, mutta te sopeudutte. Olette kaikki vahvoja ja fiksuja susia, ja te teette laumastanne, oli se sitten mikä tahansa, ylpeitä. On ollut kunnia johtaa teitä", Kyötikki puhui vielä ja heilautti sitten häntäänsä kuin katkaisten olemattoman rihman hännällään.

"Kokous on päättynyt. Kehotan kaikkia odottelemaan leirin lähistöllä kumppanini paluuta, sitten kerromme mitä tehdä". Näin sanottuaan uros istahti kivelle, ja jäi katsomaan, miten sen ääneen lausuttu päätös vaikutti kuulijoihin.

Nimi: Joker

26.01.2017 20:04
Yötuuli - erakko

Kupariturkki eteni varovaisesti lumisessa ja karussa maastossa. Se oli jo kahden vanha, siro ja näyttävä susi. Erakon oli etsittävä itselleen jotain syötävää. Ilma ei tuntunut olevan kovin kylmä, eikä uhkunut lumisadetta. Itse asiassa lumi tuntui olevan liukasta ja märkää Yötuulen tassujen alla.
Nartun vatsa kastui lumesta, kun se eteni, nuuhkien samalla ilmaa. Yksinään ei suurriistan kimppuun käydä, joten jos löytyisi nuori rusakko tai riekko, niin se kelpaisi oikein hyvin. Haaskoja tuntui löytyvän parhaiten laumojen alueilta, muttei Yötuuli ollut niin röyhkeä ja rohkea ruokaillakseen lauman kaadolla. Tietenkin narttu voisi myös yrittää saalistaa kuin kettu, mutta siinä nuori kupariturkki ei ollut kovin hyvä. Vaikka nartun askeleet olivatkin kevyet ja hiljaiset, se epäonnistui aina myyräjahdissa. Nyt kuitenkin oli jälleen yritettävä.
Yötuuli haisteli hankea, kulki oikein hiljaa ja kuunteli erittäin tarkasti. Kyllä,, se kuuli pienet myyrät hangen alla. Tullesaan kuusikon takaa hieman aukeamalle alueelle, se ei huomannut lähellä olevaa pentua (Toxin), vaan keskittyi saalistukseen.
Nyt erakko pysähtyi ja punnitsi tilannetta hetken. Lopulta se sitten tunki päänsä kohtaan, jossa uskoi myyrän olevan. Kun kupariturkki nosti lumisen kuononsa hangesta, ei se ollut saanut saalista. Korvat pettyneinä luimussa Yötuuli ravisti turkkiaan. Se katseli ja kuunteli vielä hetken, kunnes tuhahti ja kääntyi hieman matkaansa jatkaakseen. Nyt sen kirsuun kuitenkin kantautui vaimea suden haju. Se ei kuulunut yhdellekkään laumalle, mutta silti nartun karvat nousivat pystyyn. Varuillaan kupariset silmät haravoivat maastoa, kun erakko seurasi hajua. Se oli valmiina aivan kaikkeen.
Tai no, ei ehkä aivan kaikkeen. Kun haju voimistui, Yötuuli kiri tahtiaan. Se murahti kerran kun näki hangessa jonkin möykyn(?). Narttu oli valmis ottamaan yhteen toisen kanssa, mutta huomasikin tämän olevan pelkkä pentu. Erakon korvat painuivat luimuun ja se peruutti pari askelta, antaen näin penikalle tilaa - jos tuo olisi säikähtänyt lähestyvää sutta tai jotain(?).. "Oih.. Anteeksi, minun erehdykseni. Oletko kunnossa pikkuinen? Enhän pelästyttänyt sinua?" Yötuuli kysyi rauhallisella ja lempeällä äänellä, jossa oli mukana pahoitteleva sävy.
Kupariset silmät tarkkailivat nuorta sudenalkua samalla, kun narttu odotteli vastausta..

Nimi: Rölli

23.01.2017 12:16
Toxin - Erakko

Vaaleanruskea sudenpentu kapusi ulos kotikolosta. Hän oli tylsistynyt sisarustensa, etenkin Bennyn, seuraan, ja nyt kun emo oli metsällä(?), voisi Toxin tutkia rauhassa lähiympäristöä. Ilma oli pakkasesta kireä, hengitys huurusi kalsean päivän valossa. Untuvaisen talviturkin alla iho ei onneksi tuntenut kylmää.

Toxin lähti pian matkaan, sillä paikallaan seisominen tuntui polkuanturoissa kylmästi. Emon tassunjälkiä seuraten pentu matkasi eteenpäin, hahmottamatta ollenkaan kuinka kauas oli matkalla. Ilma ei kuitenkaan vaikuttanut enteilevän lumisadetta, joten samoja tassunjälkiä löytäisi takaisin.
Toxin pysähtyi hetkeksi aikaa kuuntelemaan ja tunnustelemaan ympäristöä. Se näytti uudelta ja vieraalta, ja lumikinoksen muokkaama maisema vääristi maailmankuvaa. Ensi kesänä tällä paikalla voisi kasvaa vaikka vadelmapensaikko tai taimikko, mitä nyt ei hangen vuoksi pystynyt erottamaan.

Pentu oli juuri jatkamassa matkaa, kun hän kuuli oikealta puoleltaan kuusien takaa äänen, joka kuulosti erehdyttävästi nuuskimiselta(?). Toxin pysyi hiljaa, mutta säikähdyksissään hän painautui hankea vasten. Kukaan ei kuitenkaan hyökännyt kimppuun, eikä naaras loppujen lopuksi huomannut kenenkään tuijottavan. Puiden takaa ilmestyi punaturkkinen susi(Yötuuli?), joka ei kiinnittänyt mitään huomiota tuohon vaaleaan pentuun(?). Toxin pysyi matalana, korvat niskaa vasten, ja tarkkaili lihakset jännittyneinä tuota uutta. Emo se ei ollut, se oli vissi se. Näytti siltä, että susi yritti etsiä ravintoa hangen alta kuitenkaan mitään löytämättä(?). Toxin jäisi paikalleen nähdäkseen, mitä se aikoi. Hänhän voisi vaikka näpistää herkkupalan tuolta.

//Yötuuli?//

Nimi: Tali

20.01.2017 21:19
Kirsikka ~ Voiny


Etsin katseellani seuraa mutta ketään ei kuulu, joten päätin mennä metsään saalistamaan. Hyppäsin kiveltä pois ja kävelin metsään, katsoin vielä taakseni ja katosin metsän varjoihin. Metsässä korpitnauroivat minulle mutta en minä tuollaisesta välittänyt vaan jatkoin matkaani. Sain vainun pienestä jäniksestä, ja kuuntelin. Hetken päästä huomasin tuon kyseisen jäniksen ja kyyristyin matalaksi. Olin valmiina iskemään hampaani sen kurkkuun, vauhti tuntui jo turkissani, varauduin hyökkäykseen ja hyökkäsin! Puraisin sen kaulasta mutta se ei luovuttanut vaan potki takaisin. Yritin pitää kyseisen jäniksen hampaissani mutta se lipesi ja karkasi. Lähdin sen perään kuin tuuli, saavutin sitä ja lopulta hyppäsin sen päälle. Puraisin vielä kaulasta ja painoin maata vasten. Kova ura oli päättynyt. Sain jäniksen kiinni ja nyt se on vain pelkkä riista. Olin tyytyväinen ja irvistin sille vielä kerran. Otin riistan suuhuni ja lähdin laumaa kohti kävelemään. Vastassa tuli iso puro jonka minun taytyi ylittää. Katsoin hetken aikaa puroa ja sitten hyppäsin sen yli. En saanut sammaleesta otetta joten pulskahdin veteen. Ärähdin mielessäni ja nousin ylös, kiipesin ja jatkoin matkaani. Pystyin jo kuulemaan lauman ja menin hieman reipasta tahtia. Laumaan päästyään jätin jäniksen muille susille ja menin itse kuivattelemaan kalliolle. Menen makuulle ja lepään.

//Huhhuh... :DD

Nimi: Vappukiller

15.01.2017 15:54
Kira Novoye

Uroksen kasvoille muotoutui jokseenkin huvittunut virnistys ja toisen keltaiset silmät napsahtivat suurehkoihin tassuihin. Kira heilautti häntäänsä ja valkea kärki pyyhkäisi puuterimaista pintaa. Lumimyräkän uhkaavan tulon saattoi jopa haistaa tummassa, raskaassa ilmassa. Ei komentaja kuitenkaan luonnonvoimia pelännyt, ehei. Hän nautti täysin siemauksin riepottelevasta tuulesta, salamoivasta taivaasta ja puita juurineen kiskovasta raivosta. Kalmankalpean yksilön jalat olivat aina varmoina maassa, joten hänellä ei ollut syytä kavahtaa edes kesyttämättömien voimien edessä. Venäjän armottomilta erämailta puhaltanut tuuli oli kasvattanut hänestä vahvan. Hänen kunnioituksensa luontoäiti kyllä sai, mutta ei muuta.

Kira pysyi hiljaa uroon ilmoittaessa, että lähti kävelylle. Komentajan ilmekään ei värähtänyt, mutta oli päivän selvää, että hän ei uskonut saati luottanut tumman hukan sanoihin. Neutraalius oli aina kaikkein kannattavinta oli tilanne mikä tahansa. Ja narttu oli kyllä passiivisuudessa enemmän, kuin hyvä. Välinpitämättömäksikin voisi sanoa.
Uroksen kysymyksen myötä jäänsininen tuijotus erkaantui Jassan sielunpeileistä. Koleat silmät kääntyivät puoliksi jäätyneen, kalutun ruhon puoleen. Sen juuri ja juuri tunnisti peuraksi ulkonäöllisesti, mutta veren haju leijui vahvana kylmenneen kaadon ympärillä.
'' Saaliini. Vielä tuore. '', korvat värähtivät tunnustellen ja kuunnellen ympäristöä.
Pikkulintu kitukasvuisen pensaikon latvassa. Lumikerroksen alla majaileva päästäinen. Risujen ja oksien kahinaa, sekä epämääräisiä liikahduksia metsikön rajassa. Todennäköisesti suojaa etsiviä rusakkoja.
'' Käy kiinni, jos haluat. '', siro pää nyökkäsi pieneleisesti varmistaen, että uroolla toden totta oli lupa aterioida tahtoessaan.

//Pläähh...

Nimi: Muoviroska

14.01.2017 17:49
Jassa - Novoye

Kira nousi seisomaan ja kysyi mikä oli tuonut Kassan näin kauas. Komentajan silmät välähtivät komeasti. Jassa hymyili vinosti ja katsahti leveisiin tassuihinsa. Naaraasta oikein huokui kylmyys ja uros arvasi sen johtuvan Jassan tavasta pitää uroita vahvempia kuin naaraita.
"Kunhan lähdin kävelylle."
Uros heilautti päänsä taivaalle ja näki tähtien katoille van kylmien mustien pilvivuorien taakse. Kuu paistoi vielä uhmakkaasti maan pinnalle valaisten tarpeeksi että eteensä näki. #Kohta voi alkaa satamaan lunta.#
"Mikä sinulla siellä on jaloissa on?"

Nimi: Vappukiller

14.01.2017 03:41
Kira ~ Novoye

Rasahdus kiinnitti komentajanartun huomion. Jäätävän siniset silmät napsahtivat olan yli katselemaan taakse. Pensaikossa suhisi ja murhaajattaren korvat kääntyivät äänten suuntaan. Lumista pakkasyötä vasten piirtyi tumma varjo, vastakohtana Kiran kalmankalpealle olemukselle. Kirkkaat, keltaiset silmät kohtasivat naaraan omat sielunpeilit, jotka peilasivat pelkkää tundran viimaa takaisin. Lihaskaan ei värähtänyt komentajan nuuhkiessa ilmaa. Novoyelainen uros.
Valkoturkki tunnisti toisen kermanvärisistä merkeistä silmien yläpuolella. Ainut syy miksi Kira paikalle tulleen nimen oli pistänyt muistiin oli se, että naaras ei uroon laumauskollisuuteen luottanut. Jokin tummaturkin olemuksessa kertoi, että hän ei mielellään novoyessa elellyt. Ja se kävi kyllä murhaajattarelle. Kunhan hukan käytöksestä ei tulisi ongelmia muille susille.
'' Iltaa teillekin, Jassa. '', narttu nyökkäsi konemaisen kohteliaasti päätään muutaman sentin alaspäin. Jäänsinisenä hohkaavat sielunpeilit välähtivät kuunloistossa ja tähtikirkas yö syleili metsikköä.
'' Mikä teidät johdatti näin kauas? '', siro ruumis nousi istuma-asennosta seisaalle ja Kira käänsi itsensä Jassan puoleen arvioiden toisen suurempaa kehoa tarkkaavaisena.

//öhhm.. vähän tönkähtävää :D

Nimi: Muoviroska

13.01.2017 17:25
Jassa – Novoye

Jassa käveleskeli vanhalla reviirillään, joka kulki limittäin Novoyen rajan läpi. Hän pystyi vielä haistamaan oman laimean hajunsa, muttei välittänyt. Alkoi olla jo myöhä, tai siltä ainakin tuntui. Suomen talvet ovat vaarallisen pimeitä. Jassa mietti minkälaista hänen elämänsä nyt olisi, jos hän ei olisi liittynyt Novoyeen. Hän olisi jo varmaan kuollut. Hukka hymähtää loikatessaan myrskyn kaataman puunrungon yli ja tajuaa kuinka kauas on jo kävellyt. #Samahan se kai on, kyllä minä takaisin löydän.# Hän alkoi hölkätä aavemaista sudenhölkkäystä syvemmälle ei-kenenkään-reviirille.
Jassa haukotteli pitkään ja pysähtyi. No niin, eli, helppo matka kotiin… kai? Hän venytteli pitkiä jalkojaan vielä kerran ja lähti jolkottamaan kotia kohti.
Kesken rauhallisen paluun uros haistoi äkkiä toisen suden. Vanhasta tottumuksesta Jassa kiinnostui heti häätämään toisen yksinolon vuoksi. Hän lähti hiipimään toista kohti varuillaan, valmiina siihen että toinen hyökkäisi. Haju voimistui kunnes hukka näki pusikon lomasta toisen suden. Toisen lumenvalkea selkäturkki hohti yön varjostamassa hangessa kun hänen omansa näytti varjon ruumiillistumalta. Valkoisen hukan jaloissa oli jotain, ehkä raato. Sitten Jassa tunnisti komentajan ylvään ryhdin ja astui hänen selkäpuolelleen koleasti.
”Iltaa, Kira.”

//ahh sain manattua sen inspiksen takaisin!

Nimi: Lina

11.01.2017 18:51
Ava ~ Kajo

Väistelin Aatoksen hyökkäyksiä. Onnistuin kiertämään taakse ja nappaamaan tätä hännästä, mutta päästin irti, kun Aatos yritti napata minusta. Virnistin härnäävästi. Annoin Aatoksen tulla lähelle, kun taas väistin tekemällä hypyn oikealle. Sitten loikkasin tämän selkään ja nappasin tätä vasemmasta korvasta.

//sori en oo ehtiny vähää aikaa tänne

Nimi: Joker

05.01.2017 11:23
Kali Maa - Kajo

Mustanpuhuva narttu kuljeskeli Kajon metsissä. Se oli vaipunut ajatuksiinsa ja eteni kuin transsissa. Intialaisen ajatukset seilasivat kaukana tästä maailmasta.
Lumeen jäi jälkivana suden kulkiessa eteenpäin. Jälkivana, joka mutkitteli ja kiemurteli kuin pitkä käärme. Kalin hengitys höyrysi kirpeässä pakkasilmassa. Musta turkki oli ohuen lumi- ja huurrepeitteen kerrostama. Kalin lihakset tärisivät pienoisesti ja kylkiluut saattoi nähdä, jos oikein tarkkaan katsoi.
Sitten tuo mustaan pukeutunut olento palasi maan pinnalle. Sen kultaisiin silmiin tuli jälleen eloa. Pienikokoinen narttu pysähtyi ja ravisti turkkiaan.
Kali vilkuili ympärilleen, kohotti kuononsa ilmaan ja haisteli raikasta ilmaa. Se oli vielä Kajon alueella, mutta taisi lähestyä rajoja. Korvat kääntyillen neito käänsi hieman kulkureittiään, jotta pysyisi omalla alueellaan. Lumessa sen edellä kulki porotokan jättämät jäljet. Ne olivat muutamia päiviä vanhat jäljet, mutta niitä voisi silti seurata, jos mieli teki herkullista poron lihaa.
Kalin mielenkiinto ei kuitenkaan noussut noista kyseisistä jäljistä. Se tiesi, että jos löytäisi poron, se ei saisi kaadettua sitä yksin. Saatikka jos kyseessä olisi porotokka, ei sillä olisi mitään mahdollisuuksia iskeä sinne yksin.
Niinpä tuo mustanpuhuva susi jatkoi matkaansa, ja tutkaili ympäristöään, etsien merkkejä pienemmistä saaliseläimistä. Kuitenkin, se mitä Kali huomasi edessään(ARROW?), ei ollut saalis. Se oli toinen susi, joka kantoi hampaissaan jotain(?). Kali pysähtyi niille jalansijoilleen ja tarkkaili lähestyvää sutta(?).

// SUIGA, toin ARROWILLE seuraa! :D //

Nimi: suiga

01.01.2017 13:24
Arrow-kajo
Kävelen metsän reunalla, aikeina käydä hakemassa ruokaa, ja palata sitten vartioimaan rajoja. Vilkaisen vielä kerran ympärilleni, kunnes hyppään tiheähköön metsään. Haistelen vuorotellen maata, ja sitten ilmaa, yrittäen löytää jonkinlaista vainua saaliista
Hetkisen kuluttua saan rusakon vainun kirsuuni ja lähden seuraamaan sitä valppaana. Rusakon haju voimistuu kokoajam, ja pian pystynkik erottamaan sen näköpiiristäni. Vaanistan sen taakse, ha hyppään hampaat valmiina iskemään sen kaulaan. Saan otteen rusakon niskasta, ja ravistelen tuota voimakkaasti ilmassa, kunnes tuo ei enää liiku. Lähden tyytyväisenä rusakko suussa takaisin partioimaan.
//saa tuoda seuraa :3

Nimi: Pammee

31.12.2016 15:46
Unni - Novoye

Aurinko nousi havupuiden ylle ja sai lumikiteet kimmeltämään. Pakkanen syleili lumen suojaamaa metsää ja ystävällinen tuuli pöllytti puuterilunta. Esi-isät tekivät tästä maasta kerran hyvän ja juuri sellaisena, täydellisenä, se sillä hetkellä piirtyi nuorelle parantajattarelle. Auringonnousun kirkkaimmat säteet leiskuivat itsevarmuutena Unnin viisaassa katseessa, joka tavoitti harmaan sudenhahmon parantajan pesän edustalla. Jonas näytti juuri siltä kuin Unni hänet parhaimpina hetkinään muisti; pehmeä, vaatimaton hymy huulillaan ja silmissään intohimo parantajantyötä kohtaan. Harmaaturkki käveli kevyesti ja kivuitta, kaikilla neljällä tassullaan, Unnin luokse ja suuteli hellästi oppilaansa otsaa.
Jonas oli vain unimuisto. Hän oli ollut tähtien toisella puolen jo monen kuunkierron ajan. Mutta unessa Jonas oli niin todentuntuinen, että Unnin oli helppo luulla kohtaamista aidoksi. Hän painoi päänsä uroksen rintaa vasten, tunsin toisen kehon lämmön poskeaan vasten ja kuuli tasaisen, rauhallisen sydämensykkeen. Unni hengitti Jonaksen tuoksua ja tiesi kaiken olevan hyvin.

"Äiti!" kantautui iloinen pennun kiljahdus ulkoa. Pian parantajanpesään pyyhälsi sudenpentu, jolla oli Unnin silmät ja isoisänsä harmaankirjava turkki. Unen pennun nimi oli Jouko, ja hänkin oli todellisuudessa mullan syleilemä, ikiunen vanki. Unni ei kuullut unessa omaa ääntään, mutta hän nauroi pienelle pojalleen, jonka turkkiin oli tarttunut höttölunta. Susilapsi oli täynnä elämäniloa ja selitti innoissaan talven valtaamasta metsästä ja jäljistä, joita oli sieltä löytänyt. Jouko oli ollut Unnin unissa vuodenpäivät, mutta koskaan susipoika ei ollut vanhempi, eikä kadottanut uteliaisuuttaan ja vilpittömyyttään.

Unni hymyili lämmintä emosuden hymyään ja hänen katseensa kuvasti suunnatonta rakkautta näille unisusille. Mutta kuten aina kävi, tämäkään uni ei ottanut Novoyen parantajatarta mukaansa, vaan väistyi valveen tieltä. Unnin täytyi jättää unelmiinsa kaikki, minkä todellisuudessa oli menettänyt. Hänen hymynsä vaihtui epätoivoon, kun Jonaksen ja Joukon hahmot muuttuivat hämäriksi silueteiksi. Unen onnellisuus ja ilo muuttuivat kipeäksi suruksi, ja Unni heräsi kyyneliinsä. Hän makasi kauan pedillään, piti viimeiseen asti kiinni unestaan. Unikonsiemeniä tai muita rauhoittavia lääkekasveja ei ollut enempää tuhlattavaksi, mutta Unni ei tuntenut vieläkään itseään virkeäksi. Hän ei ollut varma, olisiko tämäkään se päivä, jona hän kaivaisi tiensä ulkomaailmaan parantajanpesän suuaukolle kerääntyneen lumen läpi.

Hänellä oli velvollisuutensa. Hänellä oli tekemättömiä tehtäviä, esimerkiksi yrttivarastoa pitäisi täydentää. Parantaja ei kenties tarvinnut laumaa, mutta lauma tarvitsi parantajaa. Unni nousi. Katseli väsynein silmin hyllyköitä, joilla oli yhä sama järjestys kuin Jonaksen aikoina. Paljon sieltä puuttui ja suurinta osaa yrteistä Unni ei saisi hankittuakaan ennen kevättä. Unnin keho oli puutunut, sydän tunnoton ja kasvot ilmeettömät. Hänen teki mieli niellä vielä yksi annos rauhoittavia ja nukkua vielä yksi suloinen uni, mutta hän pidättäytyi haluistaan. Parantaja pakotti itsensä siistimään turkkinsa ja pesi lumella murheet pois kasvoiltaan. Hän kaivoi pesänsä tunnelin auki ja astui kylmään, lunta tulvivaan metsään. Maailmaan, jolla ei ollut hänelle enää mitään tarjottavanaan.


//Ei kannata tulla seuraksi, terveisin epäaktiivisuuden ruumiillistuma :'D

Nimi: Damien

26.12.2016 21:27
Terva - Kajo

Terva kuunteli pää eteenpäin kääntyneenä veljensä sanoja. Uros sulki hetkeksi silmänsä ja kirosi itsensä manalaan sanottuaan sellaisia asioita Särmälle, joka ei kunnioittanut perhettään yhtään. Tuolla ei ilmeisesti ollut sitten perhettä, mutta Tervalla oli. Tai ainakin niin tuo uskoi vielä sisimmässään, sen verran tärkeä hänelle perhesuhteet olivat. Mutta tummaturkki tajusi ettei perhe merkinnyt Särmälle samalla tavalla kuin tuon isoveljelle.

Terva peruutti taaemmas hampaat vilkkuen karhun alkaessa käyttäytyä uhkaavasti. Perkeleen nallekarhut kun eivät pysyneet talviunilla silloin kun niiden aika oli. Tummaturkki pohti hyvin totisena karkuun lähtemistä, mutta pahimmassa tapauksessa nalle olisi häntä nopeampi. Eikä Terva varsinkaan juoksemisne jälkeen voittaisi ketään. Uros tosin ei ollut kokeillut sitä ennen.
Tummaturkin yllätykseksi Särmä oli ilmeisesti kuullut äänet ja nyt tuo hyppäsikin hieman Tervaa edemmäs Karhua kohden. "Kappas, rakas veljeni. Mikä sinut tänne toi?", Terva kysyi Särmältä sarkastisesti hiljaa ja murahti vihaisesti kun karhu nousi takajaloilleen paljastaen hampaansa Tervan pikkuveljelle. Tummaturkki pysytteli hieman Särmän takaviistossa pystyen näin ajattelemaan tilanteen kulkua kunnolla. Jos karhu kerrankin koskisi Särmään, Terva pystyisi karhun keskittymisen herpaantuessa hypätä eläimen takaa sen niskaan. Mutta vielä ei ollut sen aika. Terva vilkaisi veljeään ja tavoitti tuon kullankeltaisen katseen, ja ehti toivoa vielä nopeasti ettei se olisi viimeinen kerta. Uros ei halunnut ajatella Särmän kuolevan tähän kerran tummaturkki oli juuri löytänyt veljensä. "Särmä sinulla on aikaa lähteä vielä", Terva murahti pikkuvejelleen ja tarkkaili karhun ilmeitä hampaat irvessä. Karhu jatkoi lähestymistään ja lopulta myös Terva antoi halunsa juosta karkuun kadota päästään. Uros astui veljensä vierelle ja karjahti kuuluvasti astuen askeleen lähemmäs häntä paljon suurempaa eläintä. Pentu vain jatkoi ja jatkoi askeleitaan veljeksiä kohti jolloin Terva päätti ettei antaisi Särmän vahingoittaa itseään tahallaan. Kajo tuskin saisi parempaa komentajaa kuin Tervan hermoheikon ja hullun veljen. Siksi Terva antoi murinan pulputa kurkustaan valkoisten, hyvin terävien hampaiden paljastuessa kokoajan vain enemmän nallekarhulle.

Nimi: Tilhi

26.12.2016 19:46
Särmä ♧ Kajo

Komentaja ei kuulemma olisi päässyt yhtä pitkälle kuin Terva ilman toista silmäänsä.
"En varmasti, 'paskiainen'", se murahti hymähtäen huvittuneena. Se olisi päässyt paljon pidemmälle.
Urokset pörhistelivät toisilleen. Kaksi raivopäätä piteli itseään aloillaan vain sen takia että ne olivat joskus juoneet saman emon maitoa. Hassua. Sinapinkeltainen katse pitäytyi tyynesti vanhemmassa sisaruksessa leikkimisestä puhumisen ajan, eikä se asiaan enää puhunut mitään. Vähän se vain kohotti toista suupieltään huvittuneeseen virneeseen.
"Hmm", se hymähti ja jäi sitten kuuntelemaan Tervan sanoja. Pienempi naurahti pehmeästi siinä kohtaa, kun Särmää kuvattiin Tervan ainaoksi perheeksi, mutta se ei keskeyttänyt.
"Oh, lienenkin sitten ollut kovin väärässä suhteesi", ruskeankirjava sanoi äänellä joka teki harvinaisen selväksi ettei Särmä uskonut moista ilman todisteita, ei tosiaankaan.
"Hassua. Minulla kun ei ainakaan ole perhettä", Särmä vastasi viileästi.
"Minulla oli kaksi katkeraa pesätoveria ja synnyttäjäni joka halusi kuulemani mukaan tappaa minut. Se ei kuulosta perheeltä. Myönnän, etten itse edesauttanut perheellistä tunnelmaa, mutta uskoni moiseen järjestelmään meni kutakuinkin juuri siinä kun kerroit totuuden emostamme". Pfft. Kelläpä pennulla ei olisi mennyt?
"Olen pahoillani etten osannut rinnastaa itseäni vihollista kummemmaksi, mutta minulle näköni riistänyt susi olisi sellainen. Ehkäpä kaikki eivät ole samanlaisia". Liikaa kaunopuheisuutta joka lopetettiin moiseen töksäytykseen ja sitten suunnattiin jo kiireesti pois paikalta. Terva lupasi yrittää parhaansa Kajon riveissä, mihin komentaja vastasi korvan heilautuksella. Hm.

Samassa uroksen korviin kantautui jo aiemmin alintajuntaan tunkeutuneita ääniä. Uros palasi takaisin nähdäkseen, kuinka nuori karhunvuosikas ilmaantui metsästä. Särmän turkki pörhistyi ja se jäi katsomaan mesikämmentä häntä ylhäällä. Hetken päästä pienempi susi yllättäen kiisikin muutamalla kantavalla loikalla lähemmäs perääntyvää veljeään ja seisahtui tämän rinnalle tukevaan taisteluasentoon, karhua tuijotellen.
"Perkele, ei vielä ole kevät. Jätä susihukat rauhaan ja painu nukkumaan", se sihisi ottaen askelen lähemmäs. Karhu päästi kiukkuisen ynähdyksen ja astahti sivulle, miettien selvästi tarkkaan että käydäkö kiinni, mihin ja mistä syystä.
"Painu tiehesi", kessu ärjäisi kovalla äänellä hypäten eteenpäin pelottavan haukahduksen saattamana. Nuori karhu älähti, loikkasi taaemmas, mutta kääntyi sitten ja nousi takajaloilleen ja paljasti hampaansa. Sen jälkeen se iski etukäpälänsä maahan ja lähti astelemaan suoraan susia kohti silmät kiiluen.
Komentaja seisoi paikallaan korvat luimussa ja hampaat irvessä, aivan täysin sen näköisenä ettei väistäisi. Nopeasti se vilkaisi veljeään, joka todennäköisesti olisi vielä siellä hieman takaviistossa, ennen kuin kääntyisi taas katsomaan karhua joka ei lopettanut lähestymistään. Vaistot käskivät sutta juoksemaan, mutta Särmä oli jo siinä tilassa, jossa ei peräännytty. Voitto tai kuolema. Itse asiassa väistämisen sijaan se otti yhden askelen eteenpäin laskien päätään alemmas ja kyyristyen asetellen painoaan takajalkojensa varaan valmiina räjähtävään hyökkäykseen. Häntä pysyi ylhäällä. Totta kai Särmä tunsi velvollisuudekseen puolustaa veljeään. Mutta se vakuutti itselleen, että vain ja ainoastaan siksi että se oli nyt osa Kajoa. Veljessiteet eivät merkinneet mitään, eihän?

Nimi: Damien

26.12.2016 01:43
Terva - Kajo

Terva tuijotti Särmän kullankeltaisia silmiä harmaallaan, ja huomasi pienen hämmästyksen venjensä kasvoilla. Terva rakasti sitä, kuinka sai veljessään aikaan jonkinlaisia ilmeitä tajuttuaan sen minkälainen kivikasvo tuo nykyään oli. Tummaturkkinen uros seurasi kokoajan veljensä kasvoja sekä silmiä vilkuillen aina välillä Särmän taakse tuntiessaan ajoituksen sopivaksi. "Voi velikulta. Miltä sinusta tuntuisi elää ilman toista silmä? Tuskin selviäisit niin pitkälle kuin minä olen selvinnyt, paskiainen", Terva sähähti tuolle ärsyyntyen hieman siitä kuinka Särmä piikitteli hänelle uroksen silmättömyydestä jonka tuo itse oli aiheuttanut hänelle. Normaalisti Terva oisi jo menettänyt malttinsa mutta hillitsi itseään sen vuoksi, ettei halunnut satuttaa veljeään. Uros tiesi että tuskin voittaisi veljeään fyysisessä tappelussa, mutta sanallisesti ehkäpä.
"Jos normaaleilla susilla on aikaa leikkiä", tummaturkki tokaisi hiljaa ja hymähti veljensä sarkastiselle hymähdykselle. Tuo todella kävi hänen hermoilleen, mutta niin oli aina ollut. Sisarusten oli määärä käydä toistensa hermoille, ainakin Särmä oli Tervalle aina niin tehnyt. Jo pienestä pitäen Tervan täytyi hillitä itseään veljensä seurassa.
"Kuka sanoi, että olet viholliseni? Olet veljeni, ainoa perheeni. Miksi kantaisin kaunaa harteillani sinua kohtaan asian takia joka tapahtui ikuisuuksia sitten? Kuka sanoi etten halunnut liittyä Kajoon juuri perheeni vuoksi?", Terva kysyi totisella äänensävyllä tuolta, mutta hymähti sanojen jatkeeksi ennenkuin Särmä tuli lähemmäs. Tummaturkki istui paikallaan ja kuunteli veljensä sanat ennenkuin tuo pyyhkäisi hänen sokealta puoleltaan ohitse Tervan taakse. Uros käänsi päätään vielä tuon jälkeen veljensä suuntaan ja virnisti hieman. "Teen parhaani, velikulta", uros sanoi ilmaan mitäänsanomattomalla äänensävyllään ennenkuin nousi pudistellen turkistaan lumet pois, ehtien ottaa muutaman askeleen eteenpäin kunnes kuuli silmättömältä puoleltaan murinaa. Terva käänsi päätänsä suuntaan ja antoi hampaidensa vilkkua matalan murinan pulputessa uroksen kurkusta. Puskasta käveli suunnilleen tänäkesänä syntyneen näköinen karhunpoikanen, joka ei tosin näyttänyt Tervan silmään lainkaan poikaseltä. Susi mietti hetken ennenkuin vilkaisi suuntaan johon Särmä oli lähtenyt ennenkuin muristen lähti ottamaan sivuaskelia valmiina joko pakenemaan paikalta tai hyökkäämään pennun kimppuun tilanteen vaatiessa sitä. Tummaturkki tuskin haavoitta selviäisi tästäkään hitaan koordinaationsa vuoksi, mutta tuota lohdutti se että Särmä oli ollut väärässä hänen vainoharhaisuutensa vuoksi. Terva ei ollut vain kuvitellut ääniä pusikossa.

Nimi: Tilhi

26.12.2016 00:49
Särmä ♤ Kajo

Komentajan hermoja kiristi olla hiljaa aloillaan, mutta se ei voinut muuta. Se odotti veljen paljastavan jotain joka selkeyttäisi sen tavoitteet ja motiivit. Sitten isoveli avasi suunsa, eikä Särmä voinut peittää lievää hämmästystä. Se tuotiin ilmi hillityllä kulmakoholla. Oh really?
"Paha sanoa. En tunne sinua". Se oli totta. Särmä ei tuntenut yksisilmäistä veljeään. Enää. Se oli vain susi muiden joukossa ja silti jotain enemmän. Kaukainen muisto ajoilta jolloin Särmän kunnianhimo ja raakuus oli pelkkää pennun itsepäisyyttä ja leikkisää roikkumista vanhempien laumanjäsenien ja sisarusten hännissä ja korvissa. Muisto rakkaudesta, niin ironista kuin se olikin. Ilmeetön komentaja laski kulmansa alas ja vilkaisi ympärilleen toisen muuttuessa jännittyneeksi.
"Onko näkövammasi tehnyt sinusta säikyn, hm?" Särmä kysähti pehmeästi taittaen toisen korvansa eteen ja toisen taakse, pistävän kultaisten silmien katseen pysyessä yhä tiukasti veljen kasvoissa.

"Eivätkös normaalit sudet yleensä leiki?" Särmä kysyi sitten puistellessaan lunta käpälästään. Se viittasi puheillaan tietysti siihen että leikki ei ollut ollut sen elementti sitten sen ajan kun se oppi käyttämään hampaitaan. Särmälle jokainen leikkitappelu oli ollut taistelu vallasta: elämästä ja kuolemasta.
"Ainakin luulisin niin", se sanahti loppuun kohauttaen lapojaan.
Seuraava tieto yllätti komentajan tosissaan, ja se päästikin vaimean, vaikuttuneen sarkastisen hymähdyksen.
"En pääse selville mielenliikkeistäsi, veli. Sinä olet tietoinen siitä että olen laumassa ja silti olet täällä. Joko aiot kostaa minulle tai sinulla on minulle asiaa. Epäilen vahvasti ensimmäistä. Kerro, miksi liityt Kajoon jos sen komentaja on vihollinen? Susi, joka vei sinulta puolet näkökyvystäsi ja teki sinusta vainoharhaisen kuin jänis?". Särmä heilautti ylhäällä olevaa häntäänsä ja pudisti yksi kerrallaan Tervan pölläyttämät lumet tassuiltaan. Sitten se otti askelen lähemmäs. Toisen. Kolmannen. Lopulta pienempi susi seisoi vastakkain veljensä kanssa, kuono melkein toisen omaa koskettaen(?). Sen silmissä oli kylmä, pohjaton katse ja ääni kirskahti kuin metalli:
"Aika näyttää, veljeni".

Sitten se napsautti kerran hampaansa yhteen ja asteli veljensä ohi turkki viistäen toisen kylkeä(?).
"Tervetuloa Kajoon", se toivotti sipaisten hännällään veljensä kyljeltä vielä ennen kuin lähti astelemaan hiljaksiin kohti puita. Parinkymmenen metrin päähän se vielä pysähtyi ja lausahti päätään kääntämättä.
"Yritä olla hyödyksi. Muista, kuka on komentajasi".
Sitten se jatkaisi matkaansa ellei veli tekisi mitään sitä estääkseen.

Nimi: Damien

25.12.2016 00:26
Terva - Kajo

Terva piti hymähdyksen sisällään Särmän napauttaessa häntä takaisin käyttäen veljensä yksisilmäisyyttä hyväkseen. Säälittävä surkimus, niin Terva muisti sanoneensa menettäessään silmänsä pikkuveljelleen. Adjektiivi kuvasti edelleen Tervan mielestä hänen veljeään, mieluummin tummaturkki olisi tapellut kuin sotinut sanallisesti pikkusisaruksensa kanssa. Mutta kai se näin kuului mennä, sisimmässään Terva ei halunnut hyökätä sisaruksensa kimppuun. Uros ei tiennyt syytä sille, oliko se pelko häviöstä vai siitä ettei todella enää halunnut kilpailla veljensä kanssa kun oli juuri löytänyt tuon? Kauan etsimänsä, ainoan perheenjäsenensä. Muista Terva ei enää tiennyt. Matkalla tänne tappelu oli tuntunut ilmiselvältä vaihtoehdolta mutta nyt Terva vain istui rennosti veljensä edessä ja kuunteli tuon sanoja. "Jos hulluus on se, joka tämän lauman kasassa pitää, uskon että olen löytänyt oikean lauman itselleni", tummaturkki lausui pikkuveljelleen ja vilkaisi nopeasti Särmän taakse kun muutama lintu lehahti äkkiä lentoon. Mitä ne pelkäsivät? Lähestyikö jokin? Terva piti epävarmuutensa syvällä sisällään ja palautti katseensa Särmään. Hän olisi ensimmäinen joka näkisi uhan jos sellainen näköetäisyydelle ilmaantuisi, sillä Särmä seisoi takapuoli kohti aluetta(?) josta linnut olivat lähteneet.
Terva seurasi katseellaan veljensä tassua pysyen hiljaa ja murahti Särmän huitaistessa hänen päällensä lunta. "Leikitäänkö täällä lumileikkejä?", uros murahti ja nosti tassunsa pyyhkiäkseen lumen pois turkiltaan. Tummaturkki tarkkaili vähänväliä veljensä taakse ja tuli siihen tulokseen että joko metsässä liikkui eläin tai linnut olivat vain lähteneet muuten vain.
"Minä olen kuulunut Kajon laumaan jo muutamia viikkoja, veliseni. Ajattelin tosissaan jäädä tänne, tämä vaikuttaa mainiolta laumalta. En usko, että sinua haittaa minun läsnäoloni, komentaja", Terva hymähti tuolle ja iski lunta takaisin Särmän tassuille. "En ole siis menossa minnekään. Jos haluat minusta eroon pelkään että sinun on turvauduttava murhaamiseen", Terva kertoi ja katsoi veljensä kultaa hohtavia silmiä. Tuo näytti edelleen aivan samalta kuin pentuna, sen Terva oli ehtinyt pistää merkille.

Nimi: Tilhi

24.12.2016 22:37
Särmä ♤ Kajo

Veljen kasvoille kiipeävä virnistys sai kylmän väristyksen kiipeämään pienemmän uroksen selkäpiitä pitkin. Se ei kuitenkaan näkynyt kivimaskin tai paksun turkin alta. Sen sijaan Särmän ulosanti rajoittui siristyviin silmiin ja hitaasti taaksepäin aavistuksen verran taittuviin korviin. Kuono rutistui aavistuksen; sen verran että saattoi nähdä hiuksenhienot juomut joihin irvistys uurtaisi syvät rypyt. Aina yhtä pikkuinen.
"Sanoo näkövammainen veli, joka on vain katkera siitä että olet aina hävinnyt jokaisen taistelumme", se napautti pehmeän naurahduksen kera.
"Hulluna? Oh, sepä mielenkiintoista - et taida tuntea Kajoa ollenkaan, vai? Tämä lauma edellyttää hulluutta joka pitää sen kasassa", se lausui kaulusturkki aavistuksen pörhistyen. Pienempikokoinen olisi yleensä menettänyt malttinsa jo kolmesti vastaavassa tilanteessa, mutta nyt jokin pidätteli sitä. Nimittäin se, että se ei enää halunnut vuodattaa veljensä verta. Sitä pelotti. Ei omasta puolestaan, vaan veljensä. Emonsa. Menneisyytensä.
"Hassua, että puhut velvollisuuksien laistamisesta. Jos tietäisit edes tämän verran-", se aloitti ja nosti tassunsa ylös näyttääkseen kynsillään pienen pientä välimatkaa: "- tietäisit että minä olen käytännössä ainoa joka oikeasti tekee täällä jotain".
Särmä laski tassunsa nopealla liikkeellä alas iskien lunta kohti veljeään.
"Häivy kun sinulla on siihen tilaisuus. Olet laumani mailla". Sävy oli rauhallinen, mutta nyt suden lavat kiristyivät selkeästi ja niska suoristui korvaamaan puuttuvaa pituutta. Tyhmä olisi Terva, jos yhä uudelleen aliarvioisi veljeään vain siksi että se oli pienempi. Särmä saattoi olla tunneköyhä, kajahtanut ja sotaisa komentaja, mutta ennen kaikkea se oli taistelija, jolla oli suunnaton määrä lihasta ja voitontahtoa niin paljon, että se kykenisi sumentamaan järjen ja viemään kehon äärirajoille ja sen yli. Nyt tuo kaikki oli kuitenkin hallinnassa - kiteytyneenä välkkeeseen komentajan silmissä sen anoessa ilmeettä isoveljeään: lähde, tai sinuun sattuu.

Nimi: Damien

23.12.2016 20:01
Terva - Kajo

Terva valpastui välittömästi haistaessaan toisen suden läsnäolon lähipiirissä. Uros pysähtyi hetkeksi haistelemaan mistä suunnasta tuoksu tuli, kunnes lähti seuraamaan sitä vilkuillen kokoajan ympärilleen. Hetken kulkemisen jälkeen Terva ei voinut estää hullunkaltaista virnettä joka kohosi hänen kasvoilleen nopeasti tajutessaan, että itse Särmä, hänen kultainen velipoikansa seisoi kivellä kymmenien metrien päässä hänestä. Terva jatkoi vielä muutamia metrejä eteenpäin kävellen, antaen Särmän odottaa uroksen vastausta sanoihinsa osoittaen ettei tummaturkki arvostanut pienemmän veljensä asemaa. Se oli ollut vain positiivinen seikka veljen etsinnöissä, tunnetumpi susi oli helpompi löytää kuin normaali laumalainen. Terva seisahtui muutaman metrin päässä ja käänsi hieman terveen silmänsä puolta enemmän Särmää kohden jotta näkisi tuon paremmin.
"Särmä", uros lausahti aluksi jopa hieman kunnioittavasti ennenkuin hymähti itsekin typerälle äänensävylleen. "Aina yhtä pikkuinen. Jo pentuna mietin mahtaakohan sinusta kasvaa mitään. Nähtävästi olet ainakin saavuttanut jotain elämässäsi, päässyt oikein komentajaksi. Ainakaan lauman susien kunnioitusta vielä et ole ansainnut, puhuvat sinusta hulluna. Tiesitkö sen? Luultavasti et, kun sinulla on noin aikaa makoilla ja piilotella velvollisuuksiasi, tyypillistä", Terva sanoi jo normaalilla äänensävyllään. Hän ei piilotellut Särmän edessä sitä mikä hänestä oli tullut. Hullu. Ja se oli vain tuon ansiota, joten edes komentajan asema ei saanut Tervaa kunnioittamaan pikkuveljeään. Terva istahti alas osoittaen tuolle ettei pelännyt, vaikka tietty isompi uroista huomasi kuinka tuo yritti pitää tilanteen itsellään neutraalilla katseella. Mutta niin teki Tervakin, istumalla rentona lumipeitteen päällä. Vaikka Terva istui, hän oli kokoajan valmiina veljensä hyökkäykseen.

Nimi: Tilhi

23.12.2016 16:45
Särmä ♧ Kajo

Uros makasi ylväästi kuin graniittinen patsas lumen peittämällä kivellä. Se katseli hiljaisena liikkumatonta valkeutta ja heilutteli korviaan luonnon äänettömyyttä mukaillen. Sudella oli perushyvä olo. Sopivan lämmin ja vatsa täynnä, mutta silti kessun ilme oli kivenkova ja jäisen kylmä. Sen paksu turkki teki kelistä sille mitä sopivimman, mutta silti sen sisimpään oli palannut kuura heti Sateen poistuttua uroksen seurasta. Brh. Narttu oli suorittamassa tehtävää. Olikohan se kunnossa? Oliko rajavahteja löytynyt. Turhautuneisuus ja tylsistyneisyys näkyi ainoastaan hienoisesti raskaammassa huokauksessa, joka tuprautti ilmaan höyryä. Tanakanpuoleinen susi päätti, että oli aika siirtyä. Se nousi ääneti lyhyehköille tassuileen ja venytteli, mutta siinä samassa valpastui. Pää käännähti sivulle ja korvat höristyivät. Susi. Keltainen katse kiinnittyi liikkujan turkkiin. Kohde ei ollut tuttu. Ääneti uros tarkkaili, kunnes vieras kääntyi kulkemaan enemmän sitä kohden. Silloin Särmä tunnisti kulkijan, ja jopa sen kivinen naamio tipahti hetkeksi paljastaen silti kuitenkin hyvin vähän, koska ei ruskeankirjava tappelupukari oikeastaan tiennyt mitä se tunsi tummaturkkista silmäpuolta kohtaan. Vihaa? Katkeruutta? Veljeyttä? Pään ravistus palautti kylmyyden uroon naamalle, ja silloin se loikkasi kokemuksen tuomalla pehmeydellä alas kiveltä.
"Kas kas", se aloitti pehmeällä äänellä, silmät kultaista hehkua loistaen.
"Sehän on minun isoveljeni", se jatkoi toteavalla sävyllä, kallisti päätään ja
hymähti.
"En tainnut onnistua tehtävässäni, hm? Olet täällä saakka. Ilmeisesti siis näet jotain". Jälleen yhtä mitäänsanomaton äänensävy turvasi uroksen mietteitä. Se halusi reagoida nopeasti, mutta tarvitsi aikaa ajattelemiseen. Ei se todellakaan tiennyt, miten suhtautua ja mitä ajatella, mutta oli hyvä jos muut luulivat että se tiesi. Luultavasti Terva olisi pysähtynyt heti kun olisi veljensä huomannut, mutta jos ei niin siitä sitten seuraavassa. Nyt Särmä seisoisi äsken vartiopaikkaansa toimittaneen kiven edessä ja katselisi Tervaa neutraalisti häntä korkealla, tehden toiselle selväksi että kumpi oli tilanteen ja reviirin herra.

Nimi: Damien

23.12.2016 00:01
Terva - Kajo

Terva oli jo muutamia päiviä kierrellyt Kajon rajoja hajujälkiä seuraten. Uros oli syönyt vain vähän, muutamia saaliseläimiä jotka olivat hänen tiellensä sattuneet. Tälläkin hetkellä tummaturkki käveli lähellä Kajon reviirin reunaa, aikeinaan suunnata seuraavaksi takaisin leiriä kohden. Olisi aika kohdata Särmä, vaikkakin Terva ei tiennyt miten aikoisi verisukulaisensa yllättää. Pamahtamalla vain paikalle ja ilmoittamalla asettuvansa laumaan? Antaa veljensä kärsiä hyvästä elämästä joka oltiin Tervalle suotu huolimatta siitä että häneltä puuttui silmä? Viimeisin vaihtoehto oli tuntunut hyvältä ennen laumaan saapumista, mutta sen jälkeen Terva oli saanut kuulla Särmän vaikuttavan tätänykyä tunteettomalta hirviöltä. Mutta Terva ei silti pelännyt, sillä hän ei välittänyt mitä hänen veljensä ajatteli.
Uros oli myös kuullut päivien aikana Uurteesta, joka oli ajautunut myöskin näille main, tosin toiseen laumaan. Terva paloi salaisesti ilosta kuulla siitä, että parempi hänen veljistään oli vieläkin elossa. Tummaturkki odotti samalla sitä päivää jos, tai kun hän näkisi Uurteen jälleen.
Terva heilutteli rennosti häntäänsä kääntyessään leiriä kohti. Päivien aikana hän oli saanut suuntavaistonsa takaisin ja osasi nyt myös suunnistaa takaisin lauman leiriin joka sijaitsi aikalailla keskellä reviiriä. Siksi uros lähtikin tallustamaan hitaasti mutta varmasti leiriä kohden.

Nimi: E.M.

22.12.2016 19:31
Kinto - Kajo

Sanojeni innoittamana Misha sitten totesi ansaitsevansa paremman elämän. Ja niin, siitähän se lähtisi. Toisen askeleen ottaakseen hän kuitenkin kysyi haluaisinko auttaa toista.
Ja tokihan siinä vaiheessa asian saattoi sanoa menevän mielenkiintoiseksi. Tai no, ei suoranaisesti kysymyksen kanssa. Olinhan minä jo aiemmin epäsuoran avuntarjouksen tehnyt. Se kuitenkin oli 'uutta', että Misha jatkoi olevansa kiitollisuuden velassa, mikäli auttaisin. Se kun käänsi tilanteen neutraalista minun vatsaa täyttäväksi. Nyt todellakin hyötyisin toisen auttamisesta, joten miksen sitä tekisi.
"Käyhän se", päädyin siten vastaamaan ideaan täysin itsevarmuuksissani myöntyen. En uskonut nimittäin epäonnistuvani hommassa. Minä kyllä osaisin neuvoa, kaikki riippui ainoastaan siitä kuuntelisiko Misha, minkä hän toisaalta saisi tehdä, jos leikkiin ryhtyisi.
"Meidän tulisi varmaan aloittaa ihan alkeista...", jatkoinkin katsettani rajan suuntaan kääntäen, missä välissä ääneni meni mietteliäämmän puoleiseksi. Selkeästi siis mietin parasta aloitusta tapaa, ja kuulemani perusteella voisi olla liian suuri askel aloittaa suoraan muille paikan näyttäminen. Varsinkin siis jos Mishan itsevarmuus oli enempi nollassa kuin positiivisella. Ja tokihan se mietintä näkyi kasvoiltani samalla kun hetkeksi jäin hiljaiseksi. Kauaa se ei kuitenkaan kestänyt.
"Kuinka hyvin sinulta sujuu metsästäminen?", heitinkin kysymyksen Mishalle, minkä perään katseeni palasi toisen puoleen. Toki tiesin, että minun pitäisi jatkaa rajalla käyskentelyä, mutta toisaalta vahdinhan minä tässäkin rajaa kokoajan. Ja sitä paitsi, niin kuin joku minun vahtivuorollani rajan yli loikkelisi. Tai ainakaan siitä hengissä selviten.

Nimi: Misha-Kajo

20.12.2016 21:30
Toisen itsevarmuus välittyi hänen vastauksestaankin. Ei vähättelyä tai vastaavaa, vaan otti kehut kiltisti vastaan. Tuollainen haluaisin olla. Itsevarma, ei tarvitsisi miettiä, mitä minusta puhuttaisiin, kun palaisin leiriin tai vastaavaa.
"Uskon, että ansaitsen paremman elämän... Haluaisitko auttaa minua siinä? Siis että minusta tulisi itsevarmempi. Olisin kiitollisuuden velassa" pyysin valkoiselta urokselta. Uskoin todella, että hän voisi olla avain parempaan elämään, ei toisella ainakaan vaikuttanut menevän huonosti. Nyt vain jännitin Kinton vastausta.

 

©2017 Suden Katse -susiroolipeli - suntuubi.com